Olen ollut kerran palkattuna arkunkantajana. Keikkapalkkiolla. Indie dokumentaristille kuten minä, tällaiset mahdollisuudet ovat tervetulleita tilkitsemään aukkoja leivän ansaitsemisessa. Se oli kerta kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus. Seisoin vakavan näköisenä muiden palkattujen arkunkantajien kanssa pienen luterilaisen siunauskappelin takaseinällä kuunnellen papin puhetta ja virren veisuuta. Vastaus siihen miksi olin palkattu tähän arvokkaaseen tehtävään, avautui silmieni edessä. Saattajia oli muutama. Vainajalla ei siis ollut enää jäljellä yhtään arkunkantokykyistä omaista. Tilanne pisti miettimään ja käänsin päätäni ihan pikkaisen nähdäkseni ulos. Papin puhe vaimeni ajatuksieni taakse, ulkona paistoi lämmin alkusyksyinen päivä, valo pilkkoi varjoja suikaleiksi ja ikkunan karmissa heilahteli hennosti hämähäkin verkko. Hömötiaiset ipittivät toisilleen kuusen oksalla. Kauempana puitten takaa näkyi keltainen sänkipelto. Keskuudessamme on paljon yksinäisiä vanhuksia, siitä on ollut puhetta ties missä ajankohtaisohjelmassa ja tiedotusvälineessä. Minulle saattaisi siis olla alalla töitä tiedossa myös tulevaisuudessa, jos nyt tekisin itseni työnantajalle oikein tykö. Heräsikö minussa toivo? Toisaalta, voisiko sen pätkempää työtä olla kuin odottaa seuraavaa vainajaa. En keksinyt siihen hätään.
Toimitus loppui. Siirryimme arkun viereen. Minä sijoitettiin isona miehenä eteen vainajan oikealle puolelle. Arvokas paikka. Asetimme hihnat tukevalla otteella olkapäillämme ja nostimme, ja huh, olipas painava. Sitten rauhallisesti ja ryhdikkäästi askeltaen ulos, portaat alas ja arkku kärryille. Polku kulki juurakkoisena hautarivien välissä. Kolmipyöräisten kärryjen sukkuloiminen vaati kohtuullisesti huomiota kunnioittavan arvokkuuden säilyttämiseksi.
Paikalliset sosiaali- ja terveystyöntekijät täällä Joensuussa ovat olleet huolissaan jo jonkun aikaa siitä kun suuret ikäluokat eläköityvät ja samalla alkoholisoituvat ja asialle täytyisi tehdä pikaisesti jotain. Eläkepommin lisäksi alkoholisairauksien hoitokulupommi olisi pienelle maallemme liikaa kaiken muun kaaoksen päälle. Asiaa on murehdittu valtakunnallisestikin. Suuret ikäluokat juovat itsensä hengiltä. Pohdittuaan sosiaali- ja terveystyöntekijöiden aivoriihi päättivät tuottaa valistusvideon ehkäisytyötä silmällä pitäen, jonka vuoksi rahapulaansa korostetun valitellen kysyivät tarjousta minultakin. Tulikin mieleeni; pitäisiköhän kysyä mikä oppilaitos on sen toimekseen saanut tässä av-yrittäjää rakastavassa Joensuussa?
Kun yhdistetään jo olevat yksinäiset vanhukset ja pian itsensä hengiltä ryyppäävät isot ikäluokat, asettuu arkunkantajan ammatti aivan uuteen valoon. Viimeksi mainittujen omaisille ajatusta joutunee lobbaamaan, mutta vetoamalla mukavuuteen se mennee läpi. Pistän idean korvan taakse. Muutenkin hautajaiskeikasta jäi hyvä mieli. Kyllä minutkin joku hautaan lykkää, jos ei muuten niin rahasta.