Muistin hataruus
Silloin tällöin kuulee verrattavan ihmismuistia tietokoneen kovalevyyn. Joskus kovalevy korruptoituu, ja sinne ilmestyy bad sector -läikkiä, joita ei voi lukea. Aivan samalla tavalla kuin ihmisen unohdellessa asioita. Kuulostaa järkevältä.
Ei sinne päinkään. Kovelevyvertaus ei sovellu ihmismuistiin laisinkaan, sillä aivot tallentavat vain murto-osan tiedosta mitä ihminen aistiensa välityksellä kokee. Suurin osa muistoista on jatkuvaa uudelleenkuvittelua. Lisäksi muistitieto kirjoitetaan jokaisella muistamiskerralla uudestaan, jolloin muiston muisto korvaa alkuperäisen muiston. Muistikuvamme vaikuttavat olevan varmoja ja päivänselviä toisintoja todellisista tapahtumista, vaikka mielemme uudelleenrakentaa jatkuvasti menneisyyttämme, ja menee monesti pahasti vikaan.
Aivokuvantamisella on saatuja viitteitä tästä mekansimista. Washingtonin yliopiston neurotieteilijä Kahtleen McDermott kuvasi opiskelijoiden aivoja näiden muistellessa omakohtaista menneisyyden tapahtumaa, sekä heidän kuvitellessa tulevaisuuden tapahtumaa. Muistamisen ja ennakoimisen prosessit tuntuvat selkeästi erilaisilta, mutta yllättäen aivokuvista huomattiin täsmälleen samojen aivoalueiden aktivoituvan kummankin prosessin yhteydessä.
Muistin hataruuden on todettu olevan ongelma myös oikeudessa, jossa on perinteisesti annettu paljon painoarvoa silminnäkijähavainnoille. Esimerkiksi New Jerseyssä on hiljattain kiristetty sääntöjä silminnäkijätodistusten hyväksymisessä.
Elämme menneisyydessä
Eräs kiinnostava tapa jolla aivomme paikkailevat vajavaisten aistiemme välittämää repaleista informaatiota on eriaikaisten signaalien synkronointi.
Hermoverkkomme eri osat toimivat eri nopeuksilla. Tieto jostain tapahtumasta saavuttaa aivomme eri aistien kautta hiukan eri nopedella. Jos esimerkiksi tallaamme omille varpeillemme, kipuaistimuksen kapuamienn hermoston läpi aivoihin ottaa oman aikansa. Silmät sijaitsevat lähellä aivoja, joten visuaalinen aistimus tavoittaa aivot nopeammin. Koemme kuitenkin aistimusten olevan keskenään synkassa.
Havaintomme toimivat aina hitaamman signaalin mukaan, ja onkin laskettu, että mielemme elää jatkuvasti 80 millisekuntia menneisyydessä.
Tätä aivojen viivettä voit testata myös omakohtaisesti. Pyydä ystävääsi menemään noin 30 metrin päähän. Ääni kulkee ilmassa huomattavasti valoa hitaammin, joten 30 metrin etäisyys luo aistien rekisteröimän äänen ja kuvan väliin maagisen 80 millisekuntin viiveen. Pyydä ystävääsi läpäsäyttämään käsiään kuuluvasti yhteen ja liikkumaan pari askelta edestakaisin. Aivot synkkaavat äänen ja kuvan 80 millisekuntiin asti, mutta heti sen ylittyessä, yhden askeleen aikana, ilmestyy ääneen viive.