loka 262016
 

Entisaikojen suomalaisille kansanusko ei ollut vain joukko uskomuksia vaan kokonainen tapa hahmottaa maailmaa. Tietäjät, maahiset, tontut ja kotonakulkijat olivat luonnollinen osa elämää. Kansanusko on kulkenut perimätietona arjessa, pyhissä rituaaleissa, mielikuvissa ja uskomuksissa aina tähän päivään asti.

9789524954051Suomalaisen kansanuskon sanakirja luo kattavan kokonaiskuvan muinaisten suomalaisten maailmasta ja sen lainalaisuuksista: pyhistä eläimistä, jumalolennoista ja paikoista sekä magiasta ja arjen uskomuksista. Se näyttää, kuinka pyhyys oli läsnä kaikkialla, miten luonto ymmärrettiin kumppanina ja kuinka kristinusko ja pakanuus kietoutuivat yhteen kansanomaisessa ajattelussa.

Teos esittelee kosmologian ja ihmiskäsityksen suuria linjoja niin, että kansanuskon mosaiikkimaisuus ja kaleidoskooppimaisuus tulevat samalla näkyviin. Asiat on esitelty kansanuskon näkökulmasta ja ruohonjuuritasolle vietyinä; kansan on pitkälti annettu puhua omalla suullaan.

Teoksen yli 300 hakusanaa Aallottaresta zombiin ja öylättiin sisältävät myös tärkeimmät kalevalaiset nimet, paikat ja runoaihelmat. Suomalaisen perinteen ohella esitellään perusasiat saamelaisesta kansanuskosta.

Rajat tämän- ja tuonpuoleisen välillä haurastuivat

”Kosmoksen rakenteiden hetkellisesti murtuessa myös rajat tämän- ja tuonpuoleisen välillä haurastuivat. Suomessakin marraskuussa martaat eli vainajien henget kulkivat kodeissa. Vainajien vierailuilla oli mielekäs merkitys: näiden tuli toisaalta saada oikeudenmukainen osansa vuoden tuotosta ja toisaalta päästä säännöllisesti tarkastamaan, kuinka taloissa on eletty ja esivanhempien perinteitä noudatettu.”

”Vanhakantaisen perinteen mukaan lintukodossa asui kääpiöitä. Muuthan eivät olisi taivaan ja maan rajaan mahtuneetkaan siellä, missä kovera taivas kaareutuu maahan kiinni. Ainoan särön lintukodon kääpiöasukkaiden auvoisaan tilaan toi jatkuva kahinointi kurkien kanssa.”

”Lemmenkylpyjä tehtiin pääasiassa naimattomaksi jääneille naisille, sillä naisille naimisiin ’pääseminen’ oli usein ainoa keino päästä kiinni sosiaalisesti hyväksyttyyn asemaan. Jos tytölle ei näyttänyt ilmaantuvan kosijaa, oli usein syytä epäillä myös inhimillistä pahantahtoisuutta onnettomuuden taustalla.”

”Metsänpeitto on vaarallinen tila, johon ihminen tai eläin saattoi joutua esimerkiksi metsänhaltijan jälkiä seuratessaan ja eksyessään metsään. Tällöin ihminen menetti kommunikaatioyhteyden tämänpuoleiseen, huudot eivät kuuluneet puolin tai toisin eivätkä kanssaihmiset voineet nähdä kadonnutta.”

Kirjoittajat

Risto Pulkkinen on uskontotieteessä väitellyt teologian tohtori sekä uskontotieteen ja pohjoisen etnografian dosentti. Hänen erityisalansa on pohjoinen, erityisesti suomalainen ja saamelainen kansanusko.

Stina Lindfors on peruskoulunopettaja ja kansanperinteeseen perehtynyt, uskontotieteestä valmistunut filosofian maisteri.

Tervetuloa Helsingin kirjamessuille seuraamaan kirjaan liittyvää keskustelua

Perjantaina 28.10.2016 klo 13.00–13.30, Kirjakahvila

Tilaa kirja Tajunta-kaupasta.

loka 182016
 

Minusta kaikki ne alttaritaulut joissa Jeesusta nostetaan ristiltä pitäisi korvata valokuvalla jossa poliisit nostavat puliukkoa autoon. He ovat meidän lunastajamme.
–Jouko Turkka

Tajunta Media oli omalta osaltaan mukana mielenkiintoisessa Viinapiru-lyhytelokuvahankkeessa, jossa kuvattiin joensuulaisia alkoholisteja.

”Viinapiru rakastaa lapsiaan vilpittömästi. Hän antaa puuhaa ja yksinkertaisen ratkaisun kaikkiin elämäntilanteisiin: juomisen”, kuvailee elokuvan päähenkilöä ohjaaja Markku Kuronen. 

”Juniorikasvatus aloitetaan varhaisessa vaiheessa, johdatellen sen kriittisen rajan yli, jonka jälkeen ei enää välitetä. Siinä vaiheessa kun vuorokauden tärkein hetki on aamulla kello yhdeksän, kidutaan jo korkissa kiinni: ”Vielä otan tämän ja sitten katkolle”, loputtomiin. Ryyppäämisen stigma ja synti valuvat johtokuntien tissuttelijoista lähtien kaikkien ekososiaaliluokkien läpi alas puistoihin ja kanavanvarsien kansan niskaan.”

Elokuvan työryhmään osallistui parhaimmillaan toistakymmentä alan asiantuntijaa Joensuun Vapaudenpuistosta ja kanavanrannoilta. Ajatuksena oli purkaa kivenkova 24/7 juomisen rutiini tarinaksi sen sijaan, että kysyttäisiin miksi juot, miten paljon ja kuinka kauan? Elokuvassa esiintyvät jäljelle jäänyt innokkain ja aktiivisin ydinryhmä.

Viinapiru tehtiin Viinapiru – Paras kaveri -hankkeen tiimoilla kesällä 2016. Hankkeen tukijoina ovat mm. Soroppi ry, ESR ja Kake-hanke.

loka 032016
 

the-lay-of-the-last-minstrel

Vuonna 2014 Japanissa tehty laajamittainen, syöpäpotilaiden saattohoidon laatua koskeva kyselytutkimus (linkki) on paljastanut kiinnostavaa dataa kuolinvuoteella koetuista ilmiöistä: jopa 21 % kuolevista raportoi saaneensa vieraita rajan takaa tai visioita kuolemanjälkeisestä elämästä.

Kyselyn 2221 vastauksesta 463:ssa oli kerrottu kuolevan kokeneen ns. omukaen (käännettynä kutakuinkin joku, joka tulee vierailemaan kuolevan luona saattaakseen häntä matkalla tuonpuoleiseen), jonka tutkijat määrittivät tarkoittavan edesmenneitä henkilöitä tai tuonpuoleista elämää koskevia näkyjä. 351 tapauksessa omaiset raportoivat kuolevan potilaan kertoneen omukaesta, kun taas 113 tapauksessa todettiin, että vaikka potilas ei suoranaisesti puhunut kokemuksesta, perheenjäsenet huomasivat potilaan käytöksestä, että tämä koki jotain epätavallista. Niistä omaisista, jotka eivät raportoineet kuolinvuodekokemuksia, 1392 kielsivät ilmiöitä tapahtuneet ja 365 eivät olleet varmoja.

Raportoiduista näyistä 87 % koski aiemmin kuolleita henkilöitä, useimmiten potilaan vanhempia. 54 % raportoi kuolemanjälkeisen elämää koskevista kokemuksista. Näkyjä oli selvästi useammin vanhemmilla potilailla ja useammin naisilla kuin miehillä. Myös uskonnollinen aktiivisuus ja usko kuolemattoman sielun olemassaoloon lisäsi omukaen todennäköisyyttä.

Tutkijoiden mukaan tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten käsityksiä siitä, että kuolinvuodekokemukset eivät välttämättä ole negatiivisia ja jotkut pitävät niitä kuolinprosessiin liittyvinä transpersoonallisina ilmiöinä eivätkä ainoastaan hallusinaatioina.

Tutkijat korostavat myös, että hoitohenkilökunnan ei tulisi automaattisesti pitää kuolinvuodekokemuksia epätavallisina ja hoitoa vaativina oireina, vaan jokaiseen tapaukseen tulisi suhtautua yksilöllisesti.

Tutkimus vahvistaa myös aiempia havaintoja siitä, että useimmiten kuolinvuodekokemuksissa kohdataan jo edesmenneitä ihmisiä uskonnollisten hahmojen sijaan. Potilaat tai heidän omaisensa eivät myöskään mielellään kerro kokemuksista terveydenhuollon henkilöstölle.

Lähde.