Kirjasi tarvitsee ulkoasun, joka heijastelee kirjan sisältöä.

Taitto

Taitto tarkoittaa tekstin ja mahdollisten kuvien asettelua sivulle selkeällä ja silmää miellyttävällä tavalla.

Helposti ajatellaan, että tekstinkäsittelyohjelma hoitaa tekstin juoksutuksen sivuille itsestään. Ihmissilmää kuitenkin tarvitaan korjaamaan kömpelöiltä näyttävät orporivit sekä taitto-ohjelman tekemät tavutusvirheet. Myös rivien sisennykset, otsikoiden asettelut ja marginaalit täytyy säätää käsipelillä.

Taittoon liittyy myös fonttien valinta. Käytämme yleensä kirjoissamme hyväksi havaittua Palatino-fonttiperhettä, joka on selkeä ja luettava pienessäkin koossa. Toki kuuntelemme fonttivalinnoissa myös asiakkaan toiveita.

Kansikuva

Kansikuva on lukijan ensimmäinen silmäys kirjan maailmaan. Sen pitää herättää lukijan mielenkiinto ja samalla olla sopusoinnussa kirjan sisällön kanssa. Toisiin kirjoihin sopii yksinkertainen graafinen kansikuva, toisiin vaikkapa näyttävä, maalauksellinen fantasiakuvitus.

Ennen kansikuvan tekemistä esittelemme asiakkaalle 2-4 hahmotelmaa, joista asiakas voi valita mieleisensä. Jos valmistuneessa kansikuvassa on jotain korjattavaa, on asiakkaalla mahdollisuus kolmeen kommentointikierrokseen. Jos näiden korjausten jälkeen löytyy vielä kommentoitavaa, syntyy korjailusta työmäärään suhteutettu lisäkustannus.

Kansitaitto

Itse kansikuvan lisäksi kirjaan tarvitaan myös takakansi sekä selkämys. Usein kanteen täytyy erikseen sommitella kirjan ja kirjoittajan nimet, elleivät ne ole selvästi osa kansikuvaa.