Tämä lyhykäinen tieteispläjäys valmistui jo reilusti vuoden 2022 puolella osana piirtopöydän haltuunoton kokeiluja. Tarjosin sitä ensimmäisenä Tähtivaeltajaan, koska itselleni lehti edustaa korkeaa laatua ja on ollut nuoruudessani vahvasti makuani ja tyylitajuani muovaava kokemus. Halusin siis nähdä sarjakuvani nimenomaan Tähtivaeltajan sivuilla ja onneksi myös päätoimittaja Jerrman piti sarjakuvasta riittävästi hyväksyäkseen sen julkaisuun. Tosin odotusaika oli melko pitkä, koska sarjakuvalle on ymmärrettävistä syistä lehdessä vain vähän tilaa ja tarjokkaita epäilemättä löytyy. Sarjis julkaistiin Tähtivaeltajan numerossa 3/2023.

Mietin myös sarjakuvan ulkomaille tarjoamista ja kysyin asiaan vinkkejä käsikirjoittaja/kirjailija Hannu Kesolalta. Kesolallahan on kokemusta käsikirjoitusten myymisestä Heavy Metaliin ja muihin jenkkilehtiin, joten häneltä neuvon kysyminen vaikutti luontevalta. Mukavana heppuna Kesola antoi yhteystiedot erääseen amerikkalaiseen antologialehteen, jossa oltiinkin kiinnostuneita julkaisemaan pätkä, kunhan sopiva rako löytyy. Vielä ei ole löytynyt ja mahtaako löytyäkään.

Sarjis on siis yksi muutamasta scifi-/kauhujutusta, joiden parissa olen puuhastellut pikkuhiljaa – tosin ainoa tähän mennessä valmistunut. Toinen on aivan loppusuoralla, mutta viime aikoina eräs pitempi projekti on syönyt ajan näiltä novellihankkeilta. Tästä pitemmästä sarjakuvasta toivottavasti kuullaan tarkemmin ennen pitkää.

Lue sarjis tästä.

Julkaisin 40-sivuisen vihkollisen splatterpunkista ammentavaa lyhytproosaa ja runoja. Tyyli on transgressiivistä, seksiä ja väkivaltaa tihkuvaa rujostelua. Harkitsin jopa sisältövaroituksen liittämistä kanteen, sen verran ryönäisissä vesissä ajoittain kahlataan. Tosin oletan genretietoisen lukijan ymmärtävän missä mennään. Muut toivoakseni osaavat pysyä tekeleestä erossa.

Takakansiteksti:

Painajaismainen sukellus vantaalaisen ostoskeskuksen irvokkaaseen lähimenneisyyteen.

80-luvulla rakennettuun ja 2012 purettuun Vantaan Hahlokallion pahamaineiseen ostoskeskukseen liittyy monia hämäräperäisiä kuolemia, kummallisia uskomuksia, joukkopsykooseja ja selittämättömiä myrkytysoireita. Ostarin historiaa tutkineen Anni Pintereen jäämistöstä löytyneet tarinat ja runot julkaistaan nyt vihdoin kolmiosaisena pienkustannesarjana.

Innostuin lyhyemmän muodon kauhusta luettuani Matthew M. Bartlettin törkyhyvän esikoiskokoelman Gateways to Abomination. Surrealistiset, kauniisti kirjoitetut, aikailematta kauhun pimeään ytimeen sukeltavat tarinat saivat ajattelemaan, että hitto, tämmöistä olisi mukava kirjoittaa. Varsinkin perinteisen tarinarakenteen korvaaminen tajunnanvirtamaisella ryöpytyksellä tuntui vapauttavalta. Omiin teksteihini hiipi luonnostaan vahvempaa rakenteellisuutta ja itseäni kiinnostavia teemoja, joten pastissinmaulta toivottavasti vältytään. Toki vaikutteet on varmasti havaittavissa.

Jotenkin kokonaisuuteen tuntui sopivan myös runoja, joten uskaltauduin kokeilemaan myös niitä. Aiempaa kokemusta runojen kirjoittamisesta, tai edes lukemisesta ei paljoakaan ollut. Tosin luin alle Tommi Parkon Runoilijan työkalupakki -kirjan, joka selkeytti kyllä erinomaisesti runouden keinoja. Ilman sitä en olisi tullut edes yrittäneeksi.

Vihkoja on tarkoitus julkaista kaksi lisää. Oman aikaansaavuuteni tuntien veikkaisin, että näiden ilmestymisen todennäköisyys on luokkaa fifty-sixty. Raakamateriaalia on kuitenkin jo runsaasti mätänemässä uusiksi, toivottavasti entistä absurdeimmiksi kauhuiksi.

Vihkon ulkoasua miettiessä lähdin helpoimman kautta ja piirsin nipun suolia ja ostarin epämääräisen hahmon. Olisin halunnut painattaa kansikuvat pelkällä mustalla värilliselle kartongille niin, että ensimmäisen vihkon kansi olisi punainen ja seuraavat jotain muuta väriä, itse kuva-aiheen pysyessä samana. Siitä olisi tullut mukava retrozinefiilis. Tämä kävi kuitenkin mahdottomaksi, sillä ilmeisesti koronan jälkeen joku värikartonkia valmistava tehdas meni konkurssiin ja nyt ainakaan pääkaupunkiseudulla ei oikein mistään saa läpivärjättyä kartonkia (tai jotain tällaista eräs digipainohenkilö selitti). Päädyin sitten toteuttamaan kannen perinteisempään tapaan.

Kauhun ja himon ostari: Hahlokallion ostoskeskukseen liittyviä kertomuksia, kuulopuheita ja urbaanilegendoja, osa 1 on nyt tilattavissa verkkokaupasta 8 euron hintaan ja meikältä tai Aavetaajuuden putiikilta 7 eurolla.

Vihkosta on tehty 150 kappaleen numeroitu painos.

“Ihastuttavan groteskeja kehokauhuvisioita ja räkäisen lähiötodellisuuden nyrjäyttelyä, joka jää kummittelemaan mieleen. Täysin Clive Barkerin veroista tavaraa.”

– Artemis Kelosaari

Tästä löytyy projektin päivittyvä infosivu.

Jokin aika sitten Osuuskumma-kustannus julkaisi Samuli Antilan Marrassäkeet-kauhuromaanin, johon tein kannen ja kansitaiton.

Olin tehnyt kannen myös Samulin aikaisempaan kauhuromaaniin Rojuhauta, joten hän pyysi minua kansitaiteilijaksi myös Marrassäkeisiin. Otinkin kuvitukseen samantyyppisen otteen. Samuli halusi kirjan nimen tekstityypiksi jotain koristeellista ja koukeroista, vanhaa hautakivityyliä muistuttavaa, joten fontiksi valikoitui Freebooter Script, jota tosin jouduin jonkin verran muokkaamaan.

Kokeilin myös nimitekstiin painovaiheessa lisättävää lakkausta, jonka ajattelin antavan tekstille vielä hiukan ekstrapotkua, mutta valkoisen kontrasti tummaa vasten on jo itsessään niin suuri, että lakkauksen teho jäi lopulta pieneksi.

Kaikenkaikkiaan lopputuloksesta tuli kuitenkin omasta mielestäni varsin onnistunut ja toimiva kansi gootahtavalle kauhuromaanille.

Julkaisin pari vuotta sitten kirjoittamani avaruuskauhunovellin Tähtilaivan lapsi Aavetaajuus-sivustolla.

Novelli sijoittui Nova-kirjoituskilpailun kolmannelle sijalle. Novan tuomaristo kommentoi novellia mm. näin:

“Tähtilaivan lapsi on synkkä tieteiskauhunovelli, joka onnistuu paljon käytetystä aiheestaan ja tapahtumaympäristöstään huolimatta pitämään lukijan mielenkiinnon yllä. Kaikki kiittelivät yksissä tuumin sitä, kuinka tarinassa yhdistyvät ahdistava tunnelma ja surumielisyys. Päähenkilö on Jana, joka matkustaa avaruudessa sukupolvialuksessa. Kaikki muut matkustajat ovat kuolleet Janaa ja tämän äitiä lukuun ottamatta. Äitikin on kuitenkin sairas ja kuolee tarinan alussa. Valtavan suuressa aluksessa on nimittäin ylimääräinen matkustaja: home.

“Home on hieno ja todenperäinenkin idea tieteisnovelliin, koska luotainten ja avaruusasemien puhtaanapito ei suinkaan ole itsestäänselvyys. Siinä missä avaruudesta ei toistaiseksi ole löytynyt eloa, maapallo pursuaa elämää niin mittavissa määrin, että siitä on karanteeneista ja puhdastiloista huolimatta hyvin vaikea pysytellä erossa.”

Novelli ei syystä tai toisesta päätynyt koskaan lehti- tai antologiajulkaisuun, joten päätin vapauttaa sen internetiin luettavaksi. Käy siis tsekkaamassa!