maalis 042009
 

mars_moonKuu-kortti on niitä ensimmäisiä kortteja, joihin olen yrittänyt tarokki-innostukseni aikana syvemmin paneutua. Se on noussut esiin luvattoman monta kertaa eri yhteyksissä, ja olen aina hiukan hukassa kortin kanssa. Kuulla ei tunnu olevan yhtä selkeää tulkintatapaa, vaan symbolit piilottelevat kuin ilkikurisuuttaan jossain monimerkityksellisyytensä takana.

Marseille-tradition johdannaispakoissa Kuu on kuitenkin pysynyt lähes muuttumattomana. Kortin perussymbolit ovat taivaalla läköttävä, kasvava kuunsirppi, jonka takana täysikuu (ja yleensä 32 sädettä), kuusta satava kaste, kaksi pimeää tornia, kaksi koiraa, polku edellisten välitse sekä rantavedessä odotteleva rapu.

Marseille-tarokkien linjassa Kuu-kortti on sinänsäkin kiinnostava, että se jatkaa tarokkien selkeää feministispositivistista linjaa. Tarokkien syntyaikojen varsin patriarkaaisesta ja maskuliinisesta kulttuuritaustasta huolimatta korteissa on feminiininen puoli myös selkeästi esillä. Esimerkiksi keisarilla on keisarinna seuranaan, jopa paavilla on feminiininen puoliskonsa. Kuu siis edustaa järjestyksessä seuraavan kortin, Auringon, feminiinistä vastakappaletta. Tätä suhteellisen vapaamielisesti naisiin suhtautuvaa taustaa vasten onkin hiukan harmillista, että okkulttinen tulkintaperinne leimaa Kuu-kortin vahvasti negatiivisille konnotaatioilla. Puhutaan pettävyydestä, peloista, hulluudesta, ahdistuksesta ja alitajunnan pohjamutien vastenmielisistä olennoista.

Itse sen sijaan lähtisin tulkinnassa liikkeelle mielikuvituksesta. Siinä missä Aurinko-kortti edustaa rationaalista järjenvaloa, Kuu edustaa mielikuvitusta, fiktiota, fantasiaa ja säröytynyttä logiikkaa. Kuu heijastaa auringon valoa, mutta samalla vääristää sitä. Se antaa uusia näkökulmia urautuneisiin malleihin ja mielikuvituksellisia vaihtoehtoja järkeilyn maailmaan. Mielikuvituksessa on kuitenkin kieltämättä myös vaaransa. Fantasiaan voi upota liian syvälle ja unohtaa konkreettisen todellisuuden. Oswald Wirth tulkitsee kortin koirat ja vartiotornit juuri tämän rajan vartioiksi. Koirat haukkuvat kuuta pitääkseen mielikuvituksessaan vaeltelevan tulkitsijan hereillä, ja tornit edustavat yhteiskunnallisia rajoitteita: toinen kehottaa muistamaan järkevän käyttäytymisen ja pitämään kiinni mentaalisesta tasapainosta, toinen kehottaa ummistamaan silmänsä koko mielikuvitusmaailman olemassaololle ja kiinnittämään itsensä vain konkreettiseen, materialistiseen olemassaoloon.

Okkulttinen tulkinta esittää toisenkin vaaratekijän. Kuunvalossa on hankala erottaa värisävyjä. Hämärässä kaikki näyttää mustalta tai valkoiselta. Mielikuvituksensa luomiin todellisuuksiin uponnut matkalainen on siis vaarassa unohtaa todellisuuden sävyt ja nähdä asiat idealistisen mustavalkoisina. Maailma alkaa näyttää satujen ja tarinoiden naiivilta hyvän ja pahan ikuiselta taistelukentältä.

Kuitenkaan mitään luovaa ei syntyisi ilman mielikuvitusta. Mielikuvitus on myös muutoksen lähde. Se antaa alitajunnan pohjamudissa mylläävälle ravulle mahdollisuuden uudistumiseen ja kehitykseen. Rapu voi heittää vanhan ahtaaksi käyneen kuorensa pois ja pyrkiä rannalle, polulle kohti taivaanrantaa ja uutta auringonnousua.

Moni muukin suuren arkanan korteista käsittelee muutosta, kehitystä ja matkan taittamista. Melkeinpä uskallan väittää, että kaikkiin suuren arkanan kortteihin on nämä teemat jollain tapaa liitettävissä, joten ne eittämättä kertovat jotain tarokkien syvimmästä olemuksesta. Tähänhän viittaa myös tarokit ympyrämuotoon aseteltuina muodostuva taro-pyörä, joka jauhaa Narrin matkaa ja kasvua nollakortista Maailma-korttiin yhä uudestaan ja uudestaan.

Kuu on siis myös kasvun vertauskuva. Maanviljelyperinteessä tiedettiin milloin vilja tuli kylvää, jotta se antaisi parhaimman sadon, ja tässä kasvavalla kuulla oli oma merkittävä osuutensa. Kuusta satava kaste on myös kehityksen symboli, onhan aamukasteen kerääminen alkemistien viisasten kiven etsimisen vertauskuva.

Kuu taivaankappaleena on halki aikojen kiihottanut ihmisten mielikuvitusta ja kerännyt ympärilleen rikkaan ja polveilevan symboliverkoston. Tämän syvemmälle en nyt kuitenkaan kuun symboliikassa mene, mutta palaan siihen mahdollisesti myöhemmin Papitar-kortin yhteydessä.

tammi 052009
 

jean_dodal_tarot_trump_10Tarokkikorttien okkulttisen tulkinnan perinne on karkeasti jaettavissa kahteen haaraan: englanninkieliseen ja ranskankieliseen perinteeseen. Englanninkielinen perinne on pitkälti seurausta Kultaisen aamunkoiton hermeettisen sääntökunnan (Hermetic order of the Golden Dawn) kehittelemistä tulkinnoista. Tästä perinteestä kumpuavat ehkä tunnetuimmat kaupalliset tarokkipakat: A. E. Waiten noin vuonna 1909 jatkokehittelemä ns. Waite-Colman-Smith -pakka, sekä Aleister Crowleyn Thoth-tarokki (noin 1944). Toista linjaa noudattaa ns. Marseillen tarokeista juonnetut pakat, joista tunnetuin lienee Oswald Wirthin noin vuonna 1889 kehittämä pelkkää isoa arkanaa hyödyntävä pakka. Myös Marseillen pakkaa itsessään käytetään Ranskankielisessä perinteessä laajasti. Marseillen pakka onkin vanhimpia tunnettuja korttimalleja tarokin historiassa, ja siksi erityisasemassa aina tarokkisymboliikkaa pohdittaessa. Kaikki okkulttisessa käytössä olevat tarokkipakkojen kuvitukset juontuvat pääpiirteittäin Marseillen tarokkien symboliikasta.

Marseillen pakan kuvakieli on selkeästi keskiaikaista ja kristillistä. Muutamia kummallisuuksia toki tarokkeihin mahtuu, kuten naispuolinen paavi. Tarokkien myöhempi okkulttinen kehitys on pyrkinyt häivyttämään kristillistä perinnettä ja hakee esoteerista symboliikkaa myös kristillisyyden ulkopuolelta, ehkä selkeimmin egyptiläisestä symboliikasta.

Egyptiläinen vaikutus näkyy myös Kohtalonpyörä-kortissa, jota nyt tutkailen tarkemmin.

Kortin perusteemat ovat pyörä ja kahdesta neljään myytillistä olentoa pyörän ympärillä. Yksinkertaisin malli teemasta on Golden Dawn -tarokkien (ainakin Robert Wangin että Ciceron pariskunnan versioiden, Golden Dawnin edellytti jokaisen initiaatin tekevän itselleen henkilökohtaiset tarokit, joten mallit eroavat toisistaan jonkun verran) kortti, jossa pyörä on yksinkertainen 12-puolainen kärrinpyörä, jonka yläpuolella istuu sfinski ja alapuolella koirannaamainen, apinamainen otus. Luku kaksitoista viittaa eläinradan merkkeihin (vrt. GD:n Maailma-kortti). Alhaalla oleva eläin kuvaa ihmisen eläimellistä, maailmallista puolta, ja ylhäällä olefa sfinksi taas korkeampaa itseä. Sfinksi koostuu neljän olennon ruumiinosista: Ihmisen päästä, linnun siivistä, leijonen eturuumiista ja härän takaruumiista. Nämä perinteisesti neljään apostoliin liitetyt symbolit kuvaavat myös maailman neljää peruselementtiä. Waite käyttää myös neljän eläimen symboliikkaa, mutta lisää eläimet myös kortin neljään kulmaan, samaan tapaan kuin Maailma-kortissa.

Waitelta (tai kenties Eliphas Léviltä) on peräisin myös jossain korteissa käytetty pyörän malli jossa pyörän keskellä on heksagrammi, ja kirjaimet t, a, r ja o, jolloin teksti on luettavissa joko rota tai tarot. Rota on, kuten jo arvata ehkä saatoittekin, latinankielinen vastine pyörä-sanalle. Kirjaimistä voidaan myös muodostaa lause ”Rota Taro, orat Tora Ator”, eli hiukan oikoen ”Tarot-pyörä kertoo Hathorin lain.”

Marseillen tarokissa pyörä on telineeseen asetettu ja kammella pyöritettävä. Pyörää ympäröiviä hahmoja on kolme. Päälimmäisenä erillisellä tasanteella istuu kruunupäinen miekkaa pitelevä hahmo. Kaksi muuta hahmoa ovat takertuneet pyörään. Toinen menee alas, toinen ylöspäin. Esoteerinen traditio tulkitsee kolme hahmoa kolmen maailmassa vaikuttavan perusvoiman kuvaajiksi: negatiiviseksi, positiiviseksi ja neutraloivaksi voimaksi. Negatiivinen, alaspäin suuntautuva liike kuvataan usein Tyfoniksi; käärmeeksi tai demoniseksi hahmoksi. Positiivinen ja ylöspäin suuntautuva voimaa taas edustaa muinaisten kreikkalaisten palvoma jumala Hermanubis, kummallinen yhdistelmä Hermestä ja Anubista. Neutraloivaa voimaa edustaa jälleen omalla jalustallaan paikallaan pysyvä sfinksi.

Selkeimmän kuvaukseen näiden kolmen voiman luonteesta olen törmännyt Hindulaisuuden kolminaisuudessa, trimurtissa. Korkeinta olevaisuutta projisoi kolmijakoinen voima, joissa elämää synnyttävää ja luovaa voimaa edustaa Brahmā. Elämää ylläpitävää ja uudistavaa voimaa edustaa jumaluus Viṣṇu ja lopulta kaiken tuhoavaa voimaa edustaa Śiva. Hindulainen tulkinta ajan olemuksesta on kuitenkin syklinen, joten tuhoutumisen jälkeen elämänpyörä pyörähtää uuteen syntymään.

Gurdjieffiläinen gnostilais-esoteerinen kosmologia asettaa kolmen voiman periaatteen erityisasemaan korvaamaan taolaisen kosmologian dualistisen jin-jang -ajattelun. Kolmen periaate olettaa kaikissa tapahtumissa olevan aina läsnä nämä kolme voimaa. Myös absoluutti koostuu kolmesta voimasta, joista jokainen sisältää täyden tahdon ja tietoisuuden, erillisinä absoluutin tahdosta ja tietoisuudesta. Törmäyskohdissaan nämä voimat luovat tapahtumia ja ”maailmoja”. Kaikissa näissä maailmoissa vaikuttavat jälleen kolme erillistä voimaa, eivätkä nämä voimat enää muodosta yhdessä absoluuttia, vaan ovat tavallaan ”toisen luokan” todellisuuksia. Näiden todellisuuksien sisäiset kolme voimaa luovat jälleen kohtaamispisteissään uusia ilmiöitä ja maailmoja. Maailmojen tasojen lisääntyessä maailmoihin vaikuttavien voimien määrä lisääntyy, sillä maailmojen kolme voimaa vaikuttavat myös näiden maailmojen sisään syntyneissä maailmoissa. Gurdjieffin mukaan maailma jossa me elämme, on järjestykseltään kuudes, ja tässä maailmassa olemme kaikkiaan 96:n voiman alaisuudessa.

Karkasin nyt vähän aiheesta, mutta mielestäni Gurdjieffilainen kosmologia on hyvä esimerkki esoteerisista maailmantulkintamalleista ja niiden monimuotoisuudesta. Todellisuus nähdään pyörteenä, jossa ylemmät ja alemmat maailmat ovat jatkuvassa vaikutussuhteessa keskenään. Kuten joissakin Kohtalonpyörä-korteissa pyörän keskeltä löytyvä heksagrammi meille kertoo: niin ylhäällä kuin alhaalla.