loka 262008
 

Onpas taas mielenkiintonen artikkeli psilosybiinin ja muiden hallusinogeenien terapiakäytöstä: Sacred Intentions: Inside the Johns Hopkins Psilocybin Studies

Artikkeli kertoo 2001-2005 tapahtuneista tutkimuksista ja tämän vuoden seurannasta, tutkijoista asian ympärillä, sekä muutaman koekaniinin omakohtaisista, elämää mullistavista kokemuksista.

Bill Richards kertoo psilosybiinitripin yleisestä kaavasta: ensin testattavat kokevat värien korostumista ja muita visuaalisia vaikutuksia, sitä mitä huumetripin yleensä kuvitellaan olevan. Tämän jälkeen siiirrytään psykodynaamiseen vaiheeseen, jossa käsitellään itsetuntemusta, pelkoja, vastuksia elämässä ym. henkilökohtaista. Tämän vaiheen jälkeen astutaan arkkityyppiseen todellisuuteen. Koetaan visioita uskonnollisista ja myyttisistä hahmoista, usein jopa oman elämänpiirin ja kokemusmaailman ulkopuolelta. Arkkityyppisen vaiheen jälkeen kohdataan mystinen taso. Mystiset kokemukset ovat niitä samoja, joita usein kuvataan uskonnollisten kokemusten ytimessä: pyhyyden, ihmeellisyyden, ykseyden, ajan ja tilan katoamisen, kauneuden, tietoisuuden ulkopuolelta tulevan tiedon ja ymmärryksen kokemuksia.

Nämä kokemukset muuttavat usein suhdetta todellisuuteen merkittävästi. Kokija arvioi uudestaan suhteensa ympäristöönsä ja omaan identiteettiin, omia tärkeysjärjestyksiä ja suhdettaan lähimmäisiin. Sunny Lundahlin ja muiden kokeiluun osallistuneiden omakohtaiset kokemukset asiasta ovat valaisevaa luettavaa. Kokemuksen jälkeen Lundahlin depressio ja ahdistus vähenivät merkittävästi. Yleensäkin ahdistuneet ja toivonsa menettäneet ihmiset hyötyvät mystisestä kokemuksesta eniten. Näitä ovat esimerkiksi kuolemaansa odottavat syöpäpotilaat. Negatiiviset tunteet kuten syyllisyys, viha, ahdistus, suru, perheenjäsenistä vieraantuminen, kohtalonsa kieltäminen ja jopa kuolemanpelko vähenevät radikaalisti.

Sen lisäksi että psilosybiinikokemuksella on dramaattinen kyky parantaa elämää kertarysäyksellä, muutokset ovat myös pysyviä. Sen uusi seurantatutkimus jälleen kerran todistaa. Toki asia on ollut tiedossa jo kauan, esimerkiksi Bill Wilson, Anonyymien alkoholistien perustaja, ylisti LSD:n henkistä muutosvoimaa, ja halusi jakaa sitä ilmaisiksi AA-kokouksissa.

Pyörivä nainen

 Posted by at 15.16  Tutkimus
marras 182007
 

Tätä viehkoa neitosta jaksoin tuijotella vartin. Se ei kai liene mitenkään epätavallista pyörivien alastomien naisten ollessa kyseessä…

Tällä kertaa kuitenkin kyse oli yrityksestä saada neitonen pyörimään myötäpäivään (suurin osa ihmisistä näkee pyörimissuunnan ensin vastapäivään), ja siihen meni se reilu vartti. Jännää havainnoinnin nitkuttelua.

Tämä ”testi” liitetään jostain syystä usein vasemman ja oikean aivopuoliskon logiikka-luovuus -hömppään. Siinä saattaa olla jotain perää, muistaakseni tilallisen hahmottamisen prosessit painottuvat jommallekummalle aivopuoliskolle. Muutenhan nuo looginen/intuitiivinen -jaot on lähinnä hassuja.

En jaksanut kaivella kuvan alkuperää, linkin löysin tuolta.

Kriisiterapiasta

 Posted by at 1.13  Yhteiskunta
marras 122007
 

Meinasin kirjoittaa tämän edellisen postauksen kommentteihin vastaukseksi nimimerkille aivokuollut, mutta teimpä sitten kuitenkin uuden jutun.

En tarkoittanut edellisen postauksen kritiikillä tietenkään sitä, ettei surutyön tekeminen ja tapahtumien käsittely olisi elintärkeitä asioita raskaiden vastoinkäymisten prosessoinnissa. Sensijaan aikomukseni oli enempikin kritiseerata Freudin traumateoriaan pohjaavan hoitomuodon yletöntä suosiota ja sen rajua kasvua vuodesta 1990. 1990 järjestettiin siis Suomen ensimmäinen ns. debriefing-istunto. Kiistellylle pohjalle rakentuva terapiointi nauttii kiistatonta suosiota niin tiedotusvälineiden kuin tavallisen kansan keskuudessa, vaikka todellisesta tehosta ei ole näyttöä. Onkin olemassa viitteitä, että kriisiterapia olisi ennemminkin haitallista. Esimerkiksi Tanskassa on tehty tutkimuksia, joissa kriisiapua saaneet onnettomuuksien uhrit ovat toipuneet huonommin kuin ilman hoitoa jääneet. Suomessa saatiin Myyrmannin ostoskeskkuksen pommi-iskun jälkihoidon  yhteydessä samansuuntaisia lopputuloksia.

Suurin ongelma tässä on mielestäni se, että kriisiterapian tarpeellisuuden korostaminen muokkaa ihmisten käsityksiä omista kyvyistä selviytyä elämään väistämättömästi liittyvistä järkytyksistä ja menetyksistä. Tämä avuton ihmiskuva on saanut suurimman suosion kriisiterapian syntysijoilla USA:ssa, jossa huomattava osa työkykyisistä kansalaisista hoidattaa itseään vuosikausia kaikanlaisissa kalliissa terapioissa.

Kriisipsykologien asenne ihmisiä kohtaan on vahvasti holhoava ja ihmisten omaa selviytymiskykyä väheksyvä. Oletuksena on, että mieleltään eheän ja terveen ihmisen ei odoteta selviävän elämän vastoinkäymisistä ilman koulutetun auttajan apua.

Käytin tekstin lähteenä Pasi Jaakkosen artikkelia kirjasta Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa.