syys 132010
 

Mielenterveyden ammattilaiset ovat usein suhtautuneet liian kaavamaisesti outoja kokeviin asiakkaisiinsa. Valtavirran psykiatrit eivät nykyisinkään yleensä ota aitojen psi-ilmiöiden mahdollisuutta huomioon. Erjanti (1998) kertoo, että edes ääniä kuuleviin ei aikaisemmin osattu suhtautua joustavasti. Sääntönä oli, että potilaiden harhoja ei saa vahvistaa, joten potilaan kertoessa äänistään ei psykiatrin pitänyt olla kuulevinaankaan. Erjannin lainaamien tutkijoiden mukaan äänet kuitenkin voidaan pitää parhaiten kurissa keskustelemalla niistä muiden kanssa turvallisessa ympäristössä.

kauttaParapsykologia: Parapsykologia ja mielenterveys.

kesä 112010
 

Mainio tutkimus Ugandalaisesta kylästä. Sikäläiseen kulttuuriin kuuluu oletus, että pahat henget ottavat valtaansa herkemmin ihmisiä, jotka ovat kokeneet traumaattisia tapahtumia tai elävät turvattomissa oloissa. Alla linkatussa tutkimuksessa pyritään selvittämään traumojen ja possessiotapausten suhdetta ja kehittämään toimivia konsepteja riivaustilojen hoitoon psykiatrien ja kansanparantajien yhteistyönä. Tutkimus on hyvä osoitus länsimaisen psykiatrian paikallista kulttuuria kunnioittavasta soveltamisesta. Kansanparantajien todetaan useimmissa tapauksissa pystyvän hoitamaan possessiopotilaat kuntoon.

Dissociative Symptoms and Reported Trauma Among Patients with Spirit Possession and Matched Healthy Controls in Uganda.

Kriisiterapiasta

 Posted by at 1.13  Yhteiskunta
marras 122007
 

Meinasin kirjoittaa tämän edellisen postauksen kommentteihin vastaukseksi nimimerkille aivokuollut, mutta teimpä sitten kuitenkin uuden jutun.

En tarkoittanut edellisen postauksen kritiikillä tietenkään sitä, ettei surutyön tekeminen ja tapahtumien käsittely olisi elintärkeitä asioita raskaiden vastoinkäymisten prosessoinnissa. Sensijaan aikomukseni oli enempikin kritiseerata Freudin traumateoriaan pohjaavan hoitomuodon yletöntä suosiota ja sen rajua kasvua vuodesta 1990. 1990 järjestettiin siis Suomen ensimmäinen ns. debriefing-istunto. Kiistellylle pohjalle rakentuva terapiointi nauttii kiistatonta suosiota niin tiedotusvälineiden kuin tavallisen kansan keskuudessa, vaikka todellisesta tehosta ei ole näyttöä. Onkin olemassa viitteitä, että kriisiterapia olisi ennemminkin haitallista. Esimerkiksi Tanskassa on tehty tutkimuksia, joissa kriisiapua saaneet onnettomuuksien uhrit ovat toipuneet huonommin kuin ilman hoitoa jääneet. Suomessa saatiin Myyrmannin ostoskeskkuksen pommi-iskun jälkihoidon  yhteydessä samansuuntaisia lopputuloksia.

Suurin ongelma tässä on mielestäni se, että kriisiterapian tarpeellisuuden korostaminen muokkaa ihmisten käsityksiä omista kyvyistä selviytyä elämään väistämättömästi liittyvistä järkytyksistä ja menetyksistä. Tämä avuton ihmiskuva on saanut suurimman suosion kriisiterapian syntysijoilla USA:ssa, jossa huomattava osa työkykyisistä kansalaisista hoidattaa itseään vuosikausia kaikanlaisissa kalliissa terapioissa.

Kriisipsykologien asenne ihmisiä kohtaan on vahvasti holhoava ja ihmisten omaa selviytymiskykyä väheksyvä. Oletuksena on, että mieleltään eheän ja terveen ihmisen ei odoteta selviävän elämän vastoinkäymisistä ilman koulutetun auttajan apua.

Käytin tekstin lähteenä Pasi Jaakkosen artikkelia kirjasta Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa.