Helsinki Esoterica

 Posted by at 11.31  Artikkelit, Elokuva, Taide
kesä 112009
 

helsinki-esoterica

Olen pyöritellyt ajatusta elokuvantekemisestä. Esoteerisen, initiatoorisen, okkuttisen elokuvan, tai mitä mystiseltä kalskahtavaa termiä haluaakaan käyttää. Olen pitkään ollut kiinnostunut harrastelijavoimin tehtävän elokuvan mahdollisuuksista ja vapauksista yhdistettynä ammattiosaamiseen. Hauskanpidon, intuitiivisen tekemisen ja hyvännäköisen lopputuloksen yhdistelmästä. Nyt siis yritän kasata jonkinlaista pientä ydinporukkaa kehittelemään ja puuhastelemaan tällaisen elokuvan parissa.

Vaatimuksena on tietenkin kiinnostus elokuvantekoon, mutta myös kiinnostus omituisiin, mystisiin ja taianomaisiin aiheisiin. Myös Pääkaupunkiseudulla asuminen olisi plussaa, jotta tekeminen käytännössä sujuisi liukkaasti. Se mitä tähän mennessä olen asiasta kelaillut, yhdistelisi vapaasti teemoja Alejandro Jodorowskyltä, The Invisiblesistä, Lynchiltä, burleskista, tarot-symboliikasta, salaliittoteorioista, kauhuelokuvasta, psykomaantieteestä ja sirkustaiteesta. Homma kulkee tällä hetkellä projektinimellä Helsinki Esoterica.

Kehotan kaikkia asiasta kiinnostuneita ottamaan pikaisesti yhteyttä, ja pistämään sanaa kiertämään. Mielellään hiljaa kuiskaten.

vonqlippoth(ät)tajunta.net

Viikon nakki ja porkkana

 Posted by at 14.33  Linkit
joulu 112008
 

Olin jonkun aikaa netitönnä, joten blogauspaastokin oli väistämätön. Nyt nettikokkinne on jälleen patojen ääressä, joten tarjolla on seisova pöytä herullisia, uunituoreita linkkiherkkuja.

Aivosopat:

Paranormaalit keitokset:

  • Darklore sampleri. Hyvältä näyttää.
  • Tuoretta tutkimusta geomagneettisen kentän vaihteluiden vaikutuksesta PSI-tutkimusten tuloksiin. Saattaapi selittää hyvinkin miksi ESP-ilmiöt ovat niin huonosti toistettavia.
  • Kuinka skeptikon mieli toimii (audio). Miksi paralleeleja universumeja pidetään vakavan tieteellisen teorisoinnin arvoisina, vaikka niistä ei ole minkäänlaista näyttöä, mutta esim. telepatiaa, josta on näyttöjä mielinmäärin, ei oteta mitenkään vakavasti?
  • Elektromagneettinen terrorismi. Wired-lehden artikkeli.
  • Edellisestä muistui mieleen myös aina vaan ajankohteisempi kirja Matkapuhelinteknologia – mitkä ovat terveysriskit?

Enteogeenit ja muut herkkusienet:

Salattu menu:

Taidehöystöt:

Ja jälkkäri: