Luovuus kumpuaa kaaoksesta ja taiteen perusluonteeseen kuuluu tarve rikkoa sääntöjä.
Kapitalistinen järjestelmä taas pyrkii kaupallistamaan kaiken käsille saatavan, jotta pääoma kasautuisi ja tuottaisi voittoa. Taiteen kaupallistaminen ja tuotteistaminen on tottakai jo arkipäivää, mutta pysyäkseen hengissä taide joutuu jatkuvasti riuhtomaan itseään kaupallisuuden otteesta. Aidon luovuudenkin on hankala elää kaupallistuneessa järjestelmässä, jonka päämäärä on hyväksikäyttää luovuutta vain tuottavuuden lisäämiseen ja lisäarvojen luomiseen.
Kapitalistisen systeemin kokiessa jatkuvasti kolauksia ja huojuessa pikkuhiljaa lahoavan perustansa päällä, sen täytyy yrittää entistä hanakammin valjastaa ihmisluontoon lähtemättömästi kuuluvat luovat voimat polttoaineekseen. Järjestelmä käyttää voimanlähteekseen myös rajoja rikkovan ja itseään järjestelmää kritisoivan taiteen. Vastakulttuuri, vaihtoehtoajattelu, kritiikki ja vallankumouksellisuus kaupallistetaan ja myydään takaisin kuluttajiksi muuttuneille ihmisille. Nyky-yhteiskunta on tästä esimerkkejä täynnä, jo pelkästään siinä, että sanaa “vallankumous” käytetään mainonnassa ja markkinoinnissa täysin arkipäiväisessä, vesittyneessä ja kaupallistuneessa merkityksessä. Kansainväliset situationistit kutsuivat tätä mekanismia rekuperaatioksi.
Mainio esimerkki pyrkimyksistä tuotteistaa luova elämä on Åbo akademin professori
Alf Rehnin maalailema visio luovasta taloudesta. Rehnin ajatukset treenikämpistä, viihtyisistä oleskelupaikoista, designin ja estetiikan korostamisesta kuulostaa toki äkkiseltään hyvältä. Pohjimmainen pyrkimys on kuitenkin heittää vastakulttuurissa, undergroundissa ja ruohonjuuritoiminnassa pulppuava luovuus talouden polttouuniin, tuottaa uusia hyödykkeitä, tavaroita, halujen objekteja. Päämäärä on luoda uusia HIMejä, marimekkoja sun muita suomalaisen kulttuurin ja designin vientituotteita ja lopulta integroida design-pakkauksiin väkisin ahdettu luovuus lähtemättömäksi osaksi kapitalistista spektaakkelia.
Minusta meidän täytyisi edelleen käyttää hyväksi uutta teknologiaa ja virtuaalitodellisuutta, mutta samalla myös hypätä yksi askel taaksepäin. Luinpa tässä hyvän kirjan, amerikkalaisen syöpälääkärin kirjan “Kitchen table wisdom”. Kirjassa Rachel kehoittaa meitä palaaman takaisin keittiöpöytäkeskusteluihin, joissa ihmiset aidosti kohtasivat toisiansa tarinoitten maailmassa. Mikään ei korvaa sitä yliyksilöllistä kokemusta, kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa aidosti kasvotusten tarinoissa. Toivon, että maailmassamme tapahtuu todellinen narratiivinen käänne, jossa ihminen muuttu Homo Consumerista jälleen Homo Narransiksi. Ihmiset kai tänä päivänä kollektiivisesti kärsivät tunteen siirrosta ulkoisiin objekteihin, jolloin sisäinen yksilöityminen jää kesken.