Helsinki Esoterica

 Posted by at 11.31  Artikkelit, Elokuva, Taide
kesä 112009
 

helsinki-esoterica

Olen pyöritellyt ajatusta elokuvantekemisestä. Esoteerisen, initiatoorisen, okkuttisen elokuvan, tai mitä mystiseltä kalskahtavaa termiä haluaakaan käyttää. Olen pitkään ollut kiinnostunut harrastelijavoimin tehtävän elokuvan mahdollisuuksista ja vapauksista yhdistettynä ammattiosaamiseen. Hauskanpidon, intuitiivisen tekemisen ja hyvännäköisen lopputuloksen yhdistelmästä. Nyt siis yritän kasata jonkinlaista pientä ydinporukkaa kehittelemään ja puuhastelemaan tällaisen elokuvan parissa.

Vaatimuksena on tietenkin kiinnostus elokuvantekoon, mutta myös kiinnostus omituisiin, mystisiin ja taianomaisiin aiheisiin. Myös Pääkaupunkiseudulla asuminen olisi plussaa, jotta tekeminen käytännössä sujuisi liukkaasti. Se mitä tähän mennessä olen asiasta kelaillut, yhdistelisi vapaasti teemoja Alejandro Jodorowskyltä, The Invisiblesistä, Lynchiltä, burleskista, tarot-symboliikasta, salaliittoteorioista, kauhuelokuvasta, psykomaantieteestä ja sirkustaiteesta. Homma kulkee tällä hetkellä projektinimellä Helsinki Esoterica.

Kehotan kaikkia asiasta kiinnostuneita ottamaan pikaisesti yhteyttä, ja pistämään sanaa kiertämään. Mielellään hiljaa kuiskaten.

vonqlippoth(ät)tajunta.net

Jyrki

  5 Responses to “Helsinki Esoterica”

  1. Toivottavasti saatte porukkaa kasaan ja jotain tuotosta aikaiseksi. Pistä vaikka inffoa tulemaan ku on videota kasassa. Hyvä idea!

  2. jos puvustusta tarvitaan ni ota mut mukaan. ja sirkus.. voisi löytyä kiinnostuneita täältä.

  3. Kiinnostavalta vaikuttaa. Onnea projektille. 🙂

  4. Sain linkin tuttavalta, projekti kuulostaa mielenkiintoiselta! Olisi kiinnostavaa vaihdella ideoita!
    Vilkaise nettisivujani ja ota yhteyttä.

  5. Vaikuttaa todella hyvältä.

Leave a Reply to uku Cancel reply

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

(vaaditaan)

(vaaditaan)

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.