Tarot-korttien historia

 Posted by at 14.40  Tarot
joulu 292009
 

Tarot-peli ja tarotin synty

Kukaan ei tiedä mistä tarot-korttien kuva-aiheet ovat varsinaisesti peräisin. Siitä on kuitenkin esitetty hanakasti hyvin vaihtelevia ja mielikuvitusta kutkuttavia teorioita. Jotkut väittävät tarotin periytyvän muinaiselta Atlantikselta, toiset ovat olleet varmoja tarot-syboliikan egyptilaisesta alkuperästä, jotkut taas pitäytyvät pelkästään todistettavissa faktoissa ja väittävät tarotilla olevan korkeintaan 1400-luvulle ulottuvat juuret.

Tarotin tutkimisen voi jakaa karkeasti kahteen haaraan. Toinen edustaa niin sanottua esoteerista historiantulkintaa ja toinen niin sanottua eksoteerista tulkintaa.

Esoteerinen tulkinta väittää tarokortteihin kätkeytyvän salaisuuksia. Tulkinta perustuu ajatukseen, että joskus muinoin tarot-kortit muodostivat eräänlaisen kirjan, joka sisälsi opetuksia ikuisista viisauksista. Myöhemmin ymmärrys näistä viisauksista joko unohtui, tai se tietoisesti naamioitiin kirkon vainolta piiloon viattoman näköiseksi korttipeliksi. Tarot-kirjan sivut ikäänkuin revittiin irralliseksi ja kätkettiin vain niiden löydettäväksi, jotka osaisivat tulkita salattut totuudet ja avata mystisen Tarot-koodin.

Sittemmin monet esoteerikot ovat pyrkineet palauttamaan tarotit alkuperäiseen paljaaseen muotoonsa, mutta todellisuudessa he ovat vain sekoittaneet korttien järjestystä, vaihtaneet korttien nimiä ja liittäneet korttien kuva-aiheisiin uusia, mielestään relevantteja symboleja. Tämä on osaltaan sumentanut tarot-symbolien alkuperää.

Eksoteerinen tulkinta taas rajaa tutkimuksen ulkopuolelle teoriat salatuita tarkoitusperistä, ja paneutuu pelkästään nykyään löydettäviin faktoihin.

Tarottien faktinen historia on vahvasti sidoksissa tavallisten pelikorttien kehitykseen. Tarotpakka määritelläänkin syntyneen siitä, kun egyptiläisten mamelukien Eurooppaan tuomaan 52 kortin pelikorttipakkaan lisättiin 22 valttikorttia ja jokaiseen maahan yksi hovikortti lisää. Ensimmäiset lähes kokonaiset tarot-pakat ovat peräisin 1400-luvun alkupuoliskolta Milanon aluetta hallinneiden Viscontin ja Sforzan sukujen hoveista. Vanhimmat säilyneet kortit olivat siis aatelisten huvituksia, eikä mikään viittaa silloisten tarotkorttien muuhun kuin pelaamiskäyttöön.

Aatelisten tilaamat, käsin maalatut, lähinnä taideteoksiksi rinnastettavat kortit ovat säilyneet meidän päiviimme saakka, koska niitä on säilytetty huolella arvonsa mukaisesti. Sen sijaan rahvaan käyttämät puupiirroksista painetut kortit olivat lähinnä kulutustavaraa, ja näitä kortteja on säilynyt paljon huonommin. Varsinaisesti ei siis tiedetä ovatko ylhäisön käyttämät kortit ensimmäisiä tarot-kortteja, vai oliko niiden taustalla vielä vanhempi perinne. Rahvaan käyttämät kortit eroavan hiukan aatelisten korteista, joiden kuvamaailma oli hillitympää, esimerkiksi Pyörä-kortin hahmojen eläimellisiä piirteitä oli häivytetty taustakuviointiin. Aatelisten korteista myös puuttuvat Paholainen ja Torni, ne ovat joko hävinneet, tai tarottien kuvittajat näkivät paremmaksi jättää hämäräperäisimmät kortit kokonaan pois.

Puupiirroskorteista vakiintui pikkuhiljaa tarotin perusmalli, niin kutsuttu Marseillen pakka.

Tarot-korttien kuva-aiheiden alkuperää selvitellessä on tutkittu renesanssiajan muuta visuaalista kuvastoa. Selkein rinnastus tarot-kortteihin löytyi ns. Mantegnan tarokista. Tätä viidenkymmenen kuvan sarjaa ei käytetty pelaamiseen, vaan todennäköisesti opetustarkoituksessa, muistamisen ja mieleenpainamisen apuvälineinä. Kuvat sisältävät kymmenen hahmon sarjoina ammattikuntia, yhdeksän runotarta ja Apollon, klassiset taiteet ja tieteet, seitsemän hyvettä ja kolme valon henkeä, taivaankappaleet sekä Ensimmäisen liikuttajan. Taroteista tuttuja hahmoja ovat muun muassa Aurinko, Kuu, Voima (kuva alla), Kohtuus, Hallitsija ja Hallitsijatar. Tämäntyyppiset opetustarkoitukseen tehdyt kuvataulut ovat saattaneet olla tarotin valttikortteihin valittujen kuva-aiheiden taustalla.

1500-luvulla tarot-pakan muodon vakiintumisen myötä peli alkoi levitä ja saavutti suurta suosiota. Tarot alkoi saada muotoja myös pelin ulkopuolella kun korttiaiheiden ihmisen persoonallisuuksia tyylittelevien hahmojen yleismaailmallisuus huomattiin. Syntyi tarocchi appropriati, eli luonteenomainen tarot. Aluksi tarot-pelin aikana saatettiin huvitella kuvailemalla pelaajia tarot-tyypittelyiden mukaan, ja pikkuhiljaa tarocchi appropriati sai myös pelkästään kirjallisia muotoja kun hahmoista tuli yleinen tapa kuvata ihmisten luonteenlaatuja runoelmissa, soneteissa ja satiireissa. Erityisesti tätä käytettiin Italian hovien naispuolisista edustajista.

Okkultimi

1400-luvulla latinaksi käännetty Hermes Trismegistoksen kirjoittamaksi nimetty, alunperin ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla kirjoitettu tekstikokoelma Corpus Hermeticum oli osaltaan vaikuttamassa renesanssiajan Euroopassa syntyyneeseen kiinnostuksen esoteerisia oppeja kohtaan. Myös vanhat alkemistiset opit ja juutalainen mystiikka – kabbala – alkoi kiinnostaa kristittyjä okkultisteja. Pimeän keskiajan kurjuuden sijaan katseet käännettiin sitä edeltävään valoisampaan, sivistyneeseen aikaan, antiikkiin, hermeettiseen filosofiaan ja uusplatonismiin. Näiden henkisten järjestelmien avulla ajateltiin päästävän lopulta käsiksi alkuperäisiin totuuksiin.

1700-luvun valistusajalle tultaessa taas korostui älyn ja tiedon voitto mystiikasta ja taikauskosta. Katseet kääntyivät menneisyyden sijasta nykyaikaan ja eurooppalainen kulttuuri nähtiin ensimmäistä kertaa kehityksen huippuna. Esoteerisempiakin näkemyksiä löytyi. Eräs valistusajan vastarannankiiski oli protestanttipappi, vapaamuurari ja lingvisti, Antoine Court de Gébelin, joka kirjoitti yhdeksänosaisen teoksen Le Monde primitif, analysé et comparé avec le monde moderne, eli Primitiivinen maailma, sen analyysi ja vertaily nykypäivän maailmaan. De Gébelinin ajatus oli, että primitiivinen maailma oli yhtä sivistynyt ja valistunut kuin nykyaika.

De Gébelin tutustui sattumalta suosionsa pohjamudissa viruviin tarot-pelikortteihin, ja heti ne nähdessään hän tunnisti tarotin alkuperältään egyptiläiseksi ja tulkitsi valttikorttien sisältävän ikivanhoja salaisuuksia ja allegorioita. Esimerkiksi Vaunut-kortti kuvasi Osirista, Tähti kuvasi Siriusta, Tuomio-kortissa de Gébelin näki maailman luomisen ja niin edelleen. De Gébelin kartoitti korttien historian lähteneen egyptiläisistä papeista, jotka tiivistivät ikivanhan “Thothin kirjan” valttikorttien kuviin. Pikkuhiljaa kortit olisivat ajautuneet Rooman kautta Ranskaan korttipeliksi degeneroituneessa muodossa.

Myöhempi tutkimus ei ole löytänyt de Gébelinin väitteille tarotin egyptiläisistä juurista minkäänlaisia todisteita. 1700-luvun valistuksenajan rationaalisuuden vastapainoksi syntynyt romantiikan aikakausi otti kuitenkin ahnaasti vastaan mielikuvitusta kutkuttelevat kertomukset ikivanhoista salaisuuksista. De Gébelin lanseerasi lähtemättömästi okkultistien mielenkiinnon tarotia kohtaan ja pani alulle nykyaikaan jatkuvat yritykset löytää tarot-symbolien takaa niiden alkuperäinen, salattu muoto.

Tavallisia pelikortteja oli käytetty lähes heti Eurooppaan ilmaantumisesta lähtien povaamiseen, olihan korttipakka näppärä satunnaislukugeneraattori, joka mahdollisti kohtalon käden lukeminen, samaan tapaan kuin vaikkapa satunnaisen sivun avaaminen Raamatusta. Tarot-korttien käyttäminen ennustamisessa alkoi vasta paljon myöhemmin. De Gébelinin Primitiivinen maailma -teoksessa julkaistiin myös Comte de Melletin essee, joka ensimmäistä kertaa yhdisti tarot-kortit 22 heprean aakkoseen ja esitti ajatuksen, että pelikorteilla ennustaminen oli kaikuja tarot-korttien salaisena pysyneestä käytöstä. Vaikka de Mellet veti yhteläisyyksiä pelikorteilla ennustamisen ja tarotin välille, hän ei kuitenkaan esitellyt täydellistä ennustamisen systeemiä, sen teki muutaman vuoden kuluttua pariisilainen siemenkauppias ja ennustaja Jean-Babtiste Alliette, joka oli jo aiemmin kirjoittanut kirjan pelikorteilla ennustamisesta ja tunnettiin paremmin nimellä Etteilla.

Etteillan mielestä ennustaminen oli jännittävää ja miellyttävää ajanvietettä, johon voi suhtautua joko vakavasti tai kepeästi, riippuen siitä miten paljon ennustuksiin uskoo. Hän ei siis suhtautunut kuolemanvakavasti tarottien ikiaikaisiin viisauksiin, eikä perustanut vapaamuurareista tai muista esoteerisistä veljeskunnista. Luultavasti näistä syistä myöhemmät okkultistisen tulkinnan kannattajat ovat väheksyneet Etteillan näkemyksiä. Hänet on nähty opportunisitina ja Gébelinin ja de Melletin ideoiden plagioijana. Kuitenkin Etteillan systeemi ja hänen ensimmäiset pelkästään ennustustarkoituksiin tehdyt korttinsa sytyttivät uudelleen hiipuvan kiinnostuksen tarot-kortteihin. Pelinä tarot oli jo menettänyt suosionsa ja ilman ennustamisen tuomaa huomiota olisi koko tarot saattanut painua unohduksiin.

Etteilla muokkasi tarot-pakan edustamaan mielikuvaansa alkuperäisestä egyptiläisestä pakasta ja vaihtoi korttien nimien paikalle korttien ennustamiseen käytetyt merkitykset. Esimerkiksi Taikuri-kortissa luki oikeinpäin suru ja väärinpäin sairaus. Etteillan pakka erosi monelta osin merkittävästi sitä edeltäneistä ja myös sitä seuranneista pakoista, ja onkin virkistävä sivujuonne tarotin historiassa.

Vakavahenkistä okkultismin tutkimista jatkoi 1800-luvun merkittävin maagi Eliphas Lévi. Hän oli avainhahmoja heräteltäessä valistusajalla unohtunutta kiinnostusta mystisiin filosofioihin, hermetismiin ja magiaan. Lévi yhdisteli kabbalaa, astrologiaa, seremoniamaagisia perinteitä ja siinä sivussa myös tarotin elimelliseksi osaksi maagista järjestelmäänsä. Hän perusti magiansa kolmeen perusoppiin. Ensinnäkin materiaalinen maailma oli vain pieni osa maailmankaikkeuden kokonaisuutta. Kaikki maailmankaikkeudessa oli yhteydessä toisiinsa niin sanotun Astraalivalon avulla. Astraalivalo on Lévin nimitys eetterille, kaikkialla tilassa olevalle energialle. Toiseksi ihmisen tahdonvoima on nähtävä todellisena voimana, joka pystyy saamaan aikaan muutoksia niin materiaalisessa todellisuudessa kuin Astraalivalossa ja muillakin todellisuuden tasoilla. Kolmanneksi ihminen on mikrokosmos, makrokosmisen maailman kuva, ja nämä kaksi olemisen tasoa ovat kytköksissä toisiinsa. Alemmalla tasolla tapahtuvat muutokset aiheuttavat muutoksia myös ylemmällä tasolla. Näillä periaatteilla Lévi lanseerasi koko läntisen okkultismin, jonka lähtemätön osa myös tarot on siitä lähtien ollut.

Koska Lévi näki kaiken olevan yhteydessä toisiinsa, oli luontevaa ajatella maailmankaikkeuden muodostuvan vastaavuuksien verkostosta, jossa esimerkiksi eläinradan merkkejä vastasivat tietyt värit, kasvit, tuoksut, jumaluudet ja niin edelleen. Tarot solahti yllättävän vaivattomasti vastaamaan heprean aakkosten lisäksi myös kabbalistisen elämänpuun 22 polkua. Pakan neljä maata taas edustavat niin neljää elementtiä, vuodenaikoja, perhesuhteita kuin Jumalan nimen neljää kirjainta ja elämänpuun neljää osaa. Tämän Lévi näki todistavan, että sekä tarot että kabbala ammentavat samasta muinaisen viisauden lähteestä.

Lévin mukaan tarot-kortteja saattoi käyttää myös ennustamiseen, mutta siihenkin tuli liittää pyrkimykset henkiseen kasvuun. Sensijaan hän halveksi Ettaillen tapaa alentaa korttien käyttö pelkäksi povaamiseksi rahasta. Lévi ei myöskään pitänyt Etteillen kortteihin tekemiä muutoksia oikeasuuntaisina, vaan jatkoi omaa työtään de Gébelinin ja marseillen pakan pohjalta.

Golden Dawn

Tarottien sulauttamista osaksi länsimaista rituaalimagiaa jatkoi englantilainen esoteerinen järjestö Kultaisen aamunkoiton hermeettinen sääntökunta, eli lyhyemmin Golden Dawn.

Golden Dawn syntyi modernien salaseurojen kulta-aikaan 1800-luvulla ja se tunnetaan pyrkimyksestään kutoa hermeettis-kabbalistis-alkemistinen perinne saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tarotin avulla Golden Dawnin keskeiseen symboliin, elämänpuuhun saatiin mukaan kuvallinen ulottuvuus kirjainten, nimien ja lukujen lisäksi. Järjestö käytti tarottia monissa rituaaleissaan, esimerkiksi jokaisen jäsenen tuli käsin kopioida henkilökohtainen korttipakka järjestön mallin mukaan.

Golden Dawnin käyttämää pakkaa ei julkaistu kuin vasta 1970-luvulla, mutta järjestön tulkinnat tulivat tutuiksi kahden merkittävän Golden Dawnin pohjalta ponnistaneen tarot-teoreetikon kautta. Toinen näistä oli Arthur Edward Waite, jonka ohjeiden pohjalta Pamela Colman Smith piirsi niinsanotun Rider-Waite -pakan. Pakka julkaistiin vuonna 1910 ja se saavutti nopeasti suuren suosion ja on nykyäänkin todennäköisesti myydyin tarot-pakka englanninkielisissä maissa. Pakan suosioon on varmasti vaikuttanut muun muassa se, että myös numerokortit olivat kuvitettuja, joten korttien merkitykset oli helpompi muistaa. Perinteisesti numerokorteissa oli vain pelikortteja muistuttavat symmetriset kuvioinnit.

Waite edusti Golden Dawnin mystiikkaa painottavaa haaraa, eikä ollut niinkään kiinnostunut magian avulla saavutettavista tuloksista. Hänen tulkintansa tarotista myös poikkesi jonkun verran järjestön tulkinnoista, hän ei esimerkiksi välittänyt yhdistää kortteja heprealaisiin aakkosiin. Waiten mielestä oli tärkeämpää mietiskellä korttien äärellä itsenäisesti, eikä niinkään liittää niitä teoreettisiin kehyksiin. Waite perustaa tulkintansa enemmän kuva-aiheiden universaaleihin ja yleistajuisiin symboleihin kuin numerologiaan ja kabbalistisiin kiemuroihin.

Toinen Golden Dawnista lähtöisin oleva, nykyään hyvin suosittu pakka on englantilaisen okkultistin, kirjailijan ja vuorikiipeilijän Aleister Crowleyn suunnittelemat ja Frieda Harrisin näyttävästi maalaamat Thoth-tarotit. Siinä missä Waiten pakka pyrki kiteyttämään korttien merkitykset, viljeli Crowley hanakasti eri perinteisiin harovaa symboliikkaa. Crowleyn näkemys erosi Waiten näkemyksestä myös sillä, että piti tarot-kortteja magian työkaluina. Kortit eivät olleet vain passiivisesti kuvaa maailmaa, vaan oikein käytettynä ne ohjaisivat käyttäjänsä toimia tietyn tahdonalaisen vaikutuksen aikaansaamiseksi.

Golden Dawn oli länsimaisen magian sulatusuuni, joka onnistui yhdistämään moninaiset järjestelmät jokseenkin järjelliseksi kokonaisuudeksi. Järjestö ei kuitenkaan pystynyt pitämään itseään sisäisesti kokonaisena, vaan se hajosi vain kymmenisen vuotta syntymänsä jälkeen skandaalien saattelemana. Kiinnostus esoteerisiin oppeihin oli pohjalukemissa kymmeniä vuosia, kunnes jälleen vastaliikkeenä teollistuneen yhteiskunnan rationalisuudelle nousi kukoistukseen 1960-luvulla new agen ja hippiliikkeen saattelemina. Tarotkin alkoi jälleen kerätä suosiota. Tarotin nousuun oli merkittävästi vaikuttamassa sveitsiläisen psykologin Carl Gustav Jungin elämäntyö myyttien, uskontojen ja arkkityyppien tutkijana.

Arkkityypit

Jung kehitteli teorian kollektiivisesta alitajunnasta. Tämä jokaiselle periytyvä tiedostamattoman osa pitää sisällään arkkityyppejä. Arkkityypit ovat jokaisen ihmisen psyykkeessä vaikuttavia alkukuvia, kuten Sankari, Äiti, Vanha viisas mies, tai ideatason arkkityyppejä, kuten Kotiinpaluu, Kuolema tai Ylösnousemus. Arkkityyppien universaalisuus saa samat aiheet kumpuamaan esiin tarinoissa ja myyteissä, kulttuuritaustasta riippumatta. Arkkityyppien tuli olla tasapainossa ihmisen henkilökohtaisen psyykkeen kanssa.

Jungin teoriat herättivät valtavasti kiinnostusta tarot-tulkitsijoiden keskuudeessa. Tarot-korttien huomattiin heijastelivat arkkityyppejä, eikä oleellista ollut enää esoteeristen järjestelmien, vastaavuuksien ja korttien merkitysten pänttääminen, vaan se, kuinka jokainen kortti avautui henkilökohtaisella tasolla. Korttien järjestys rinnastettiin Jungilaiseen individuaatioprosessin käsitteeseen, jolloin kortit nähtiin matkana kohti eheytynyttä ja kokonaista minää, joka on oppinut tuntemaan itsensä ja käyttämään hyödykseen koko potentiaalinsa.

Populaarikulttuuri

Nykyajan ihmiselle tarotit eivät ole niinkään tuttuja ennustamisen tai henkisen kasvun välineinä, vaan popuulaarikulttuurin kautta. Esimerkiksi heavymetal-musiikki, joka muutoinkin tapaa flirttailla okkultistisen aiheiden kanssa, käyttää tarotkuvastoa ahkerasti hyväkseen. Eräs Suomalainen heavy-bändi on jopa nimeltään Tarot.

Kortit vilahtelevat myös vähän väliä sarjakuvissa, elokuvissa ja kirjoissa, yleensä luomassa mystistä ja uhkaavaa tunnelmaa, mutta joskus ne myös toimivat tarinoiden temaattisina lähtökohtina kuten vaikkapa Italo Calvinon teoksissa tai Minttu Hapulin kirjassa Tarot-tarinat.

Kuvataiteessa tarot-kortteja on käsitelty pääasiassa kahdella tapaa. Tarotsymboliikkaa on joko käytetty symbolisena tehokeinona, tai taiteilija on tehnyt omat versionsa tarot-korteista. Jälkimmäisestä on hyvänä esimerkkinä muun muassa multimediataiteilija Marita Liulian nykysuomalaiselle suunnatut kortit.

Parhaimmillaan tarot voi olla äärimmäisen nautittavaa kuvataidetta, joka palvelee käyttäjäänsä useammalla tasolla: sekä esteettisenä, että henkisenä itseoivalluksen välineenä, joka kykenee saattamaan tutkiskelijansa eteenpäin pitkin henkisen kasvun polkua.

kesä 052009
 

skk_0308_lr Olikohan Alan Moore joka sanoi, että sarjakuva on kaikista teiteenmudoista maagisin. Alan pikkuhiljaa uskoa tuohon väitteeseen ja uusin sarjakuvahankintani tukee väitettä parhaansa mukaan. Alejandro Jodorowskyn kirjoittama ja Moebiuksen piirtämä Incal on paitsi erinomainen sarjakuva, myös syväluotaavan symbolinen matka tietoisuuden äärelle.

Kirja suomennettiin jo joku aika sitten, mutta en ollut älyttömän innoissani sitä hankkimassa. Olin aiemmin lukenut muutamia Jodorowskyn kirjoittamia sarjakuvia, ja vaikka mies on kieltämättä nero suoltamaan herkullisia ideoita ja omintakeisia ratkaisuja tarinoiden hankaliin kiemuroihin, ovat itse tarinat jääneet hiukan puuduttaviksi ja tekstintäyteisiksi. Olin lähtenyt kapuamaan Jodorowsky-puuhun perse edellä. Aloitin Incalin spin-off-sarjasta The Metabarons, eeppisestä avaruusoopperasta, joka pelaa lähes pelkästään kreikkalaisen tragedian tarinakaavoilla. Toinen samaan universumiin (Jodoversumiin) sijoutettu tarinakokonaisuus Technopriests oli vielä turboahdetumpi ideamylly täynnä mystiikkaa, kulttuurikriittisiä piikkejä, herooista pousailua ja myyttisiä hahmoja. Juuri tuo henkilöiden ja kohtaloiden myyttiselle tasolle kohottaminen teki niistä varsin yksiulotteisia. Pelkästään kiperästä voitosta toiseen kiperään voittoon vaeltava sankari ja tarinan levottomat täyskäännökset eivät jaksaneet pitää kiinnostusta yllä loputtomiin. Pienissä osissa tuo olisi menetellyt, muttei toistasataa sivua käsittävinä jenkkialbumeina. Alkuperäiset ranskalaiset julkaisut ovatkin standardin mukaisia 52-sivuisia, ja siksi varmasti luettavampaa matskua.

Incal sen sijaan alkaa perinteikkäänä dekkariparodiana. Tulevaisuuden kaupunkikuilussa asuva resuinen R-luokan yksityisetsivä John Difool saa tehtävän salaperäiseltä ylimyskaunottarelta. Pian tarina kuitenkin muljahtaa ylifyysisille raiteille ja alkaa hengästyttävä kilpajuoksi halki 300-sivuisen tarinan aikaa ja jatkuvasti kasvavaa pimeyden mahtia vastaan, panoksena koko universumin inhimillinen elämä. Tarinan keskiössä pysyy vastahakoinen sankari Difool, joka antaa kosmisille tapahtumille jonkinlaisen inhimillisen vertailukohdan, ja luultavasti juuri siksi tarina pysyy kiinnostavana loppuun asti. Arkkityyppisiä hahmoja, mystisiä symboleja, komediaa, yhteiskuntakritiikkiä, toimintaa, seksiä, kaikkivoipaa rakkautta, fantastisia visioita ja maagista henkisyyttä ei kuitenkaan jää puuttumaan.

Aloitin tämän jutun viittauksella magiaan. Jodorowsky tosiaankin on tunnettu magiaa ja hengellisyyttä käsittelevistä töistään. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa Jodorowskyn työ klassisen Marseillen tarokkipakan restauroijana. Hän ja vanhaan kirjanpainaja-sukuun kuuluva Philippe Camoin päättivät palauttaa Marseillen tarokit, joita yleensäottaen pidetään vanhimpina säilyneinä korttimalleina, mahdollisimman lähelle alkuperäistä muotoaan. Tarkemmin voit lukea asiasta vaikkapa tuolta.

Tarokkiharrastus näkyy myös Incalissa. Tarinan henkilöt ja tapahtumat heijastelevat tarokkien hahmoja. Tarokit nähdään usein muodostavan yhtenäisen kokonaisuuden, henkisen kasvun polun ensimmäisestä numerottomasta ”nollakortista”, Narrista, 22. korttiin, Maailmaan. Polku tulkitaan narrin matkana, jonka jokaisella askeleella hänellä on jotain opittavaa. Useissa pakoissa Narri kuvataan käyskentelemässä kallionkielekkeellä, joka kuvaa sitä tuntematonta, johon jokaisen henkiselle tielle lähtevän on uskallettava hypätä. Incalin narri, Difool, paiskataan kielekkeeltä alas heti ensimmäisellä sivulla.

Yhtä päivänselviä tarokkiviittauksia ei tarinassa juurikaan ole, mutta symbolien bongailu on varmasti mukavaa ajanvietettä monelle tarokkiharrastajalle.

Keskieuroopassa Marseillen tarokit ovat pitäneet pintansa englanninkielisissä maissa kovasti yleistyneiden Rider-Waite- ja Thoth-pakkojen kanssa. Nämä Edward Waiten ja Aleister Crowleyn jatkokehittelemät tarokit liittyvät vahvasti Golden Dawn -ryhmän rituaalimaagiseen perinteeseen. Golden Dawn on paljolti vastuussa länsimaisen okkultismin moderneista (GD perustettiin vuonna 1888) muodoista. Jodorowskyn maaginen näkemys on ilman Golden Dawnin ja rituaalimagian taakkaa. Pääasiassa englanninkieliseen esoteriikkaan pakotetuille tämä on kuin virkistävä tuulahdus ranskalaisen okkultismin vuosisataisesta historiasta. Selkeimmin maagisen ajattelun eron näkee Jodorowskyn Holy Mountain -elokuvasta. Elokuvan magia on täysin vapaa dogmaattisista rakenteista ja avoin oivallukselle ja mielikuvitukselle. Perusta on kuitenkin rakennettu ikivanhoista esoteerisista opeista, itämaisesta mystiikasta ja alkemiasta. Ytimessä on ajatus ihmisen mahdollisuudesta transformaatioon, heräämiseen.

Transformaatioon pyrkii myös Jodorowskin oma maaginen ”systeemi”, psykomagia, joka yhdistää psykoanalyysia ja magiaa. Ritualistinen elementti on vahvasti läsnä, mutta täysin muovailtavana terapeuttisena työkaluna. Jodorowsky hakee jokaisen terapioitavan historiasta tai suvusta (systeemiin kuuluu vahva käsitys geneettisestä alitajunnasta) solmukohdat, jotka avataan suoraan alitajuntaa puhuttelevan symbolisen rituaalin avulla. Freudilaista, vuosien mittaiseksi venyvää spykoanalyyttista terapiaa ei tarvita. Eräässä haastattelussa Jodorowsky antaa muutaman esimerkin psykomagiasta: miehen, joka ei tullut tarpeeksi rakastetuksi perheensä osalta, vaan tunsi siskonsa saaneen kaiken rakkauden, tulee pukeutua siskokseen ja viedä häntä itseään kuvaava pikkupoika retkelle Disneylandiin. Naista, joka tuskailee taiteen tekemisen ja rahan ansaitsemisen välimaastossa, Jodorowsky ohjaa seuraavasti. Raha on aina maskuliininen, fallinen symboli. Naisen tulee löytää omanlaisensa, hyvä, luovuudesta kumpuava raha. Rituaaliksi Jodorowsky kehottaa naista asettamaan seitsemän kultapalan vaginaansa siksi aikaa kun hän maalaa.

Enspanjankielentaitoisille tiedoksi, Jodorowsky on kirjoittanut psykomagiasta myös kirjan.

Omien sanojensa mukaan Jodorowsky tekee initatoorista taidetta. Päinvastoin kuin Hitchcockin, Jodorowskyn ei ole tarkoitus rakentaa tarinansa kaavan mukaan. Tekijä ei ennakolta määrittele kohtia, jotka säpsäyttävät, kohtia jotka lataavat jännitystä tai tekevät onnelliseksi tai muutoin ohjaa katsojan tunteita. Jodorowskyn tarinoissa kokijat voivat tuntea mitä tuntevat. Jodorowskyn taiteen tarkoitus on vapauttaa kokija ulkopuolisten suostuttelijoiden orjuudesta ja näyttää näkymättömät todellisuuden muurit. Aito taide on tie transformaatioon.

Shoppaile Jodorowskyn kirjoja verkkokaupasta.

maalis 042009
 

mars_moonKuu-kortti on niitä ensimmäisiä kortteja, joihin olen yrittänyt tarokki-innostukseni aikana syvemmin paneutua. Se on noussut esiin luvattoman monta kertaa eri yhteyksissä, ja olen aina hiukan hukassa kortin kanssa. Kuulla ei tunnu olevan yhtä selkeää tulkintatapaa, vaan symbolit piilottelevat kuin ilkikurisuuttaan jossain monimerkityksellisyytensä takana.

Marseille-tradition johdannaispakoissa Kuu on kuitenkin pysynyt lähes muuttumattomana. Kortin perussymbolit ovat taivaalla läköttävä, kasvava kuunsirppi, jonka takana täysikuu (ja yleensä 32 sädettä), kuusta satava kaste, kaksi pimeää tornia, kaksi koiraa, polku edellisten välitse sekä rantavedessä odotteleva rapu.

Marseille-tarokkien linjassa Kuu-kortti on sinänsäkin kiinnostava, että se jatkaa tarokkien selkeää feministispositivistista linjaa. Tarokkien syntyaikojen varsin patriarkaaisesta ja maskuliinisesta kulttuuritaustasta huolimatta korteissa on feminiininen puoli myös selkeästi esillä. Esimerkiksi keisarilla on keisarinna seuranaan, jopa paavilla on feminiininen puoliskonsa. Kuu siis edustaa järjestyksessä seuraavan kortin, Auringon, feminiinistä vastakappaletta. Tätä suhteellisen vapaamielisesti naisiin suhtautuvaa taustaa vasten onkin hiukan harmillista, että okkulttinen tulkintaperinne leimaa Kuu-kortin vahvasti negatiivisille konnotaatioilla. Puhutaan pettävyydestä, peloista, hulluudesta, ahdistuksesta ja alitajunnan pohjamutien vastenmielisistä olennoista.

Itse sen sijaan lähtisin tulkinnassa liikkeelle mielikuvituksesta. Siinä missä Aurinko-kortti edustaa rationaalista järjenvaloa, Kuu edustaa mielikuvitusta, fiktiota, fantasiaa ja säröytynyttä logiikkaa. Kuu heijastaa auringon valoa, mutta samalla vääristää sitä. Se antaa uusia näkökulmia urautuneisiin malleihin ja mielikuvituksellisia vaihtoehtoja järkeilyn maailmaan. Mielikuvituksessa on kuitenkin kieltämättä myös vaaransa. Fantasiaan voi upota liian syvälle ja unohtaa konkreettisen todellisuuden. Oswald Wirth tulkitsee kortin koirat ja vartiotornit juuri tämän rajan vartioiksi. Koirat haukkuvat kuuta pitääkseen mielikuvituksessaan vaeltelevan tulkitsijan hereillä, ja tornit edustavat yhteiskunnallisia rajoitteita: toinen kehottaa muistamaan järkevän käyttäytymisen ja pitämään kiinni mentaalisesta tasapainosta, toinen kehottaa ummistamaan silmänsä koko mielikuvitusmaailman olemassaololle ja kiinnittämään itsensä vain konkreettiseen, materialistiseen olemassaoloon.

Okkulttinen tulkinta esittää toisenkin vaaratekijän. Kuunvalossa on hankala erottaa värisävyjä. Hämärässä kaikki näyttää mustalta tai valkoiselta. Mielikuvituksensa luomiin todellisuuksiin uponnut matkalainen on siis vaarassa unohtaa todellisuuden sävyt ja nähdä asiat idealistisen mustavalkoisina. Maailma alkaa näyttää satujen ja tarinoiden naiivilta hyvän ja pahan ikuiselta taistelukentältä.

Kuitenkaan mitään luovaa ei syntyisi ilman mielikuvitusta. Mielikuvitus on myös muutoksen lähde. Se antaa alitajunnan pohjamudissa mylläävälle ravulle mahdollisuuden uudistumiseen ja kehitykseen. Rapu voi heittää vanhan ahtaaksi käyneen kuorensa pois ja pyrkiä rannalle, polulle kohti taivaanrantaa ja uutta auringonnousua.

Moni muukin suuren arkanan korteista käsittelee muutosta, kehitystä ja matkan taittamista. Melkeinpä uskallan väittää, että kaikkiin suuren arkanan kortteihin on nämä teemat jollain tapaa liitettävissä, joten ne eittämättä kertovat jotain tarokkien syvimmästä olemuksesta. Tähänhän viittaa myös tarokit ympyrämuotoon aseteltuina muodostuva taro-pyörä, joka jauhaa Narrin matkaa ja kasvua nollakortista Maailma-korttiin yhä uudestaan ja uudestaan.

Kuu on siis myös kasvun vertauskuva. Maanviljelyperinteessä tiedettiin milloin vilja tuli kylvää, jotta se antaisi parhaimman sadon, ja tässä kasvavalla kuulla oli oma merkittävä osuutensa. Kuusta satava kaste on myös kehityksen symboli, onhan aamukasteen kerääminen alkemistien viisasten kiven etsimisen vertauskuva.

Kuu taivaankappaleena on halki aikojen kiihottanut ihmisten mielikuvitusta ja kerännyt ympärilleen rikkaan ja polveilevan symboliverkoston. Tämän syvemmälle en nyt kuitenkaan kuun symboliikassa mene, mutta palaan siihen mahdollisesti myöhemmin Papitar-kortin yhteydessä.