marras 132009
 

Uusi kivun kokemista käsitellyt tutkimus osoittaa, että jopa suhteellisen lyhyt ja yksinkertainen tietoisen meditaation (mindfulness meditation) harjoittelu voi edistää merkittävästi kivunhallintaa.

Aiemmin on jo useassa tutkimuksessa todettu, että meditoinnilla voi olla positiivista vaikutusta kivuntunteen karkoittamiseen, mutta meditointia on pidetty aikaavievänä ja kalliina tekniikkana. Uusi North Carolinan yliopiston tutkimus kuitenkin osoittaa, että 20 minuutin harjoitus kolmen päivän ajan voi tuoda saman hyödyn.

”Tämä on ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa näin lyhytaikaisen harjoituksen vaikuttavan kivun kokemukseen”, kertoo yksi Journal of Painin uusimmassa numerossa julkaistun tutkimusartikkelin kirjoittajista, psykologi Fadel Zaidan.
”Kivuntunne ei lieventynyt pelkästään meditaation aikana, vaan myös sen jälkeen.”

Kolmen tutkimuksen aikana koehenkilöille annettiin harmittomia sähköiskuja. Tietoisen meditaation lyhyen opetuksen saaneita koehenkilöitä verrattiin kontrolliryhmään sekä ryhmään, jotka käyttivät muita rentoutu- tai häirintätekniikoita. Koehenkilöt arvioivat kivunkokemustaan yksinkertaisella ”korkea” ja ”matala” -asteikoilla erilaisten toimintojen yhteydessä, sekä yleistä kivunsietoa kalibroidakseen mitta-asteikon ennen koetta.

Kivun tunteesta harhauttavan tekniikkan – vaikeiden matemaattisten tehtävien – havaittiin vähentävän korkean kivun tuntemuksia, mutta meditaatiolla oli tätä suurempia vaikutuksia, sillä se vähensi sekä korkean kivun, että matalan kivun tuntemuksia.

Meditaation vaikutuksen huomattiin jatkuvan myös meditaatioharjoituksen jälkeen, johtaen yleiseen kivuntunteiden lievenemiseen, mikä myös oli merkittävä ero meditaation ja harhautustekniikan välillä.

”Tiesimme jo aiempien tutkimusten perusteella, että pitkäaikaisella meditoinnin harrastamisella on merkittäviä vaikutuksia kivunsietoon, pitkäaikaisten harrastajien aivot vaikuttavat olevan selkeästi muuttuneet, mutta yllättävä tulos oli, että sama vaikutus saatiin aikaan kolmena päivänä tehdyllä 20 minuutin meditoinnilla”, Zaidan sanoo.

”Kun uudelleenkalibroimme koehenkilöiden kipukynnystä, huomasimme että he tuntevat vähemmän kipua kontrolliryhmään verrattuna”, Zeidan huomauttaa. ”Tämä oli täydellinen yllätys, sillä yleinen kivuntunteen aleneminen ei kuulunut työhypoteesiimme.”

”Ensimmäisen kokeen jälkeen olimme niin yllättyneitä, että teimme kaksi koetta lisää. Ajattelimme, ettei kukaan uskoisi meitä, koska tätä ei oltu tehty koskaan aikaisemmin. Kaikki kolme koetta antoivat kuitenkin saman tuloksen.”

Zeidan korostaa että kivuntunteen aleneminen ei tarkoita tuntoaistin häviämistä. Tehdyt kalibroinnit viittasivat pieneen tuntoaistimuksen vähenemiseen sähköärsytyksessä, mutta sähköiskusta johtuva kivun tunne aleni merkittävästi.

”Se oli hyvin outoa. 400-500 milliamppeerin sähköiskuilla koehenkilöiden kädet nytkähtelivät edestakaisin sähkövirran stimuloidessa liikehermoja, ja kuitenkin koehenkilöt vain kysyivät ’A 2?’ (’2’ merkitsi sähköiskua, joka aiheuttaa matalaa kipua). Se oli todella yllättävää” hän sanoo.

Zeidan arvioi että tietoisuusmeditaatio alentaa kivunkokemusta, koska se kouluttaa koehenkilön aivot huomioimaan vain käsillä olevan hetken tuntemuksia, sen sijaan, että he odottaisivat tulevaa kipukokemusta tai piehtaroisivat aikaisemman kivun aiheuttamassa ahdistuksessa.

”Tietoisuusmeditaatio opettaa heille, että häiriöt, tunteet ja tuntemukset ovat vain ohimeneviä, eivätkä ansaitse tulla nimetyiksi tai tuomituiksi, koska kokemisen hetki on jo mennyt ohi” Zeidan arvioi. ”Meditoinnin harjoittelun avulla he pystyvät huomioimaan kivun, kokemaan sen, mutta päästämään siitä irti. He oppivat palauttamaan huomionsa takaisin nykyhetkeen.”

Uudet tutkimustulokset ovat arvokkaita siksi, että työläänä pidetty meditointi onkin paljon helppokäyttöisempi apu kivunhallintaan kuin on oletettu, koska kaikki mitä tarvitaan on lyhyt ja yksinkertainen koulutus. Jopa yksin tehty harjoitus voi vaikuttaa, arvelee Zeidan.

”Hienoa että helpoimman ja yksinkertaisimman keinon päästä meditatiiviseen tilaan huomattiin helpottavan suuresti kivunsietoa. Ihmiset jotka haluavat hyötyä tästä tekniikasta, voivat löytää tarvittavan opetusmateriaalin vaikka internetistä, ilman henkilökohtaista opettajaa” Zeidan sanoo. ”Kaikki mitä tarvitaan, on pieni aivojen käyttö, kivun kokemisen muuttaminen, ja jo se voi olla tarpeeksi vähentämään kivun tuntemista.”

Tutkimuksen tekivät psykologit Fadel Zaidan, Nakia S. Gordon, Junaid Merchant ja Paula Goolkasian.

Lähde.

funny-pictures-cat-is-zen-master

loka 262008
 

Onpas taas mielenkiintonen artikkeli psilosybiinin ja muiden hallusinogeenien terapiakäytöstä: Sacred Intentions: Inside the Johns Hopkins Psilocybin Studies

Artikkeli kertoo 2001-2005 tapahtuneista tutkimuksista ja tämän vuoden seurannasta, tutkijoista asian ympärillä, sekä muutaman koekaniinin omakohtaisista, elämää mullistavista kokemuksista.

Bill Richards kertoo psilosybiinitripin yleisestä kaavasta: ensin testattavat kokevat värien korostumista ja muita visuaalisia vaikutuksia, sitä mitä huumetripin yleensä kuvitellaan olevan. Tämän jälkeen siiirrytään psykodynaamiseen vaiheeseen, jossa käsitellään itsetuntemusta, pelkoja, vastuksia elämässä ym. henkilökohtaista. Tämän vaiheen jälkeen astutaan arkkityyppiseen todellisuuteen. Koetaan visioita uskonnollisista ja myyttisistä hahmoista, usein jopa oman elämänpiirin ja kokemusmaailman ulkopuolelta. Arkkityyppisen vaiheen jälkeen kohdataan mystinen taso. Mystiset kokemukset ovat niitä samoja, joita usein kuvataan uskonnollisten kokemusten ytimessä: pyhyyden, ihmeellisyyden, ykseyden, ajan ja tilan katoamisen, kauneuden, tietoisuuden ulkopuolelta tulevan tiedon ja ymmärryksen kokemuksia.

Nämä kokemukset muuttavat usein suhdetta todellisuuteen merkittävästi. Kokija arvioi uudestaan suhteensa ympäristöönsä ja omaan identiteettiin, omia tärkeysjärjestyksiä ja suhdettaan lähimmäisiin. Sunny Lundahlin ja muiden kokeiluun osallistuneiden omakohtaiset kokemukset asiasta ovat valaisevaa luettavaa. Kokemuksen jälkeen Lundahlin depressio ja ahdistus vähenivät merkittävästi. Yleensäkin ahdistuneet ja toivonsa menettäneet ihmiset hyötyvät mystisestä kokemuksesta eniten. Näitä ovat esimerkiksi kuolemaansa odottavat syöpäpotilaat. Negatiiviset tunteet kuten syyllisyys, viha, ahdistus, suru, perheenjäsenistä vieraantuminen, kohtalonsa kieltäminen ja jopa kuolemanpelko vähenevät radikaalisti.

Sen lisäksi että psilosybiinikokemuksella on dramaattinen kyky parantaa elämää kertarysäyksellä, muutokset ovat myös pysyviä. Sen uusi seurantatutkimus jälleen kerran todistaa. Toki asia on ollut tiedossa jo kauan, esimerkiksi Bill Wilson, Anonyymien alkoholistien perustaja, ylisti LSD:n henkistä muutosvoimaa, ja halusi jakaa sitä ilmaisiksi AA-kokouksissa.