joulu 152008
 

Muistakaas katsoa tänään 20.30 Teemalta toinen osa kolmiosaisesta dokkarista Islamilainen retriitti. Siinä kourallinen eritaustaisia brittejä sysätään suufilaiseen retriittiin tarkoituksena johdattaa heidät suoraan kosketukseen Allahiin tai ainakin herätellä jotain pyhyyden tuntemuksia.

Ensimmäisen osan kiinnostavin anti oli pieni kahnaus, joka syntyi ”klassisen islamin” – kuten retriitin ohaajat suufilaista islamin muotoa kuvaavat – ja nykyaikaisen dogmaattisen islamin välisistä opillisista eroista. Suufilaisuus on islamin mystiikkaa, jossa vähät välitetään dogmaattisista opeista, ja pyritään suoraan Jumalyhteyteen, usein ekstaattisten tekniikoiden avulla. Ekstaattisuus on tietenkin ”tapaislamistille” yhtä omituista ja pelottavaa kuin vahvasti ekstaattiset herätysliikkeet tavan luterilaiselle kirkkoväelle.

Toinen kiinnostava teema on erilaisten ihmisten taipuminen henkisyyteen, ”herääminen” kohtaamaan mystiset kokemukset. Joku porukasta uppoaa heti sanojen ja rituaalien kauneuteen, joku itkee silmänsä pihalle sisäisistä myllerryksistä, kolmatta ei voi vähempää kiinnostaa. Mielenkiinnolla odotan miten kaksi seuraavaa seurattavaa viikkoa etenee. Kuukauden eristyksessä ja ohjauksessa saadaan epäilemättä aikaan melkoinen henkinen mylläkkä kenen tahansa todellisuustunneleissa, varsinkin jos mukaan on lähtenyt vapaaehtoisesti ja ennakkoluulottomasti.

Toinen osa uusitaan ensi sunnuntaina, ja kolmas osa tulee sitten taas maanantaina.

Linkki

Kaksi jälkimmäistä osaa löytyy muuten Google videosta, mutta ekaa osaa ei oo tullu vastaan paitsi kuolleena torrenttina.

marras 082008
 

Minulla on ollut tapana keräillä eräänlaisia ohjenuoria, jotka koen helpottaviksi ajatuksiksi jokapäiväisessä elämässä, varsinkin pienissä ja suurissa kriisitilanteissa. Toinen ohjenuorien hyöty on vastaantulevan informaation seulominen. Jos pystyn sitomaan uudet ajatukset osaksi ohjenuorista syntyvää assosiaatioverkkoa, se helpottaa tiedon ymmärtämistä, sisäistämistä ja muistamista. Eräs ohjenuorista on lähtöisin itämaisperäisestä käsityksistä identiteetin luonteesta ja kehityksestä.

Nykypsykologia pitää vahvaa identiteettiä tärkeänä osana ihmisen aikuistumisprosessia ja yhtenä edellytyksenä ”onnelliselle elämälle”. Tärkeänä pidetään myös ihmisen vaikutelmaa kokonaisesta minästä. Mielikuvaa siitä, että oma itse on muuttumaton ja jatkuva kokonaisuus. Vahvaa identiteettiä arvostetaan myös muissa ihmisissä (wikipedia).

Itämaiset (tai yleismaailmalliset mystiset suuntaukset, en oikeastaan osaa sanoa mistä tämä filosofia on alunperin kotoisin) ajattelijat korostavat sen sijaan identiteetin purkamista. ”Egon” purkamista. He tunnustavat näkemystä, että yhtenäinen, kokonainen identiteetti on nimenomaan kokemus, ei todellisuutta. Jokainen hetki, jokainen halu, jokainen mielipide ja tilanne luo oman erivahvuisen identiteetin, jotka vaihtuvat hyvinkin nopeasti. Ihminen voi haluta jollain hetkellä jotain asiaa ja seuraavalla hetkellä on jo unohtanut halunsa, kun uusi halun kohde on näköpiirissä. Hän identifioi itsensä halun kohteen mukaan: sitten olen onnellinen ja täydellinen kun saan tuon uuden tavaran. Mikä vielä pahempaa, hän voi identifioida itsensä puhtaasti halujensa tyydyttäjäksi, kuluttajaksi.

Muutkin tunteet ovat yhtä häilyviä ja muuttuvia, vaikka tunne tuntuisi hetkessä täyttävän koko maailman. Onnistumisen ja osaamisen tunteet vaihtuvat nopeasti pettymyksiin ja sitten taas seuraavassa hetkessä kontrollin tunteeseen kun on saanut pettymyksen taltutettua ja toistettua itselleen peilin edessä että ”minä olen voittaja, minä olen voittaja”… Suru ja epätoivo lamauttavat joksikin aikaa, jopa pitkiksi ajoiksi, mutta väistyvät aina lopulta jonkun muun tunteen tieltä. Ihmisen ongelma ei siis ole itsessään tunteissa, vaan niihin samaistumisessa. Pettymyksen tunteen kokenut ihminen voi helposti oppia ajattelemaan, että jostain asiasta johtuvat pettymykset jotenkin liittyvät hänen persoonaansa.

Esimerkiksi lapsi, joka pärjää syystä tai toisesta huonosti matematiikassa, alistuu pian ajatukselle ”minä olen huono matematiikassa”, jolloin hänen mahdollisuutensa oppia matematiikkaa vähenevät radikaalisti. Eihän kukaan viitsi kunnolla opetella asiaa jossa on luonnostaan huono vaan mieluummin keskittyy niihin asioihin jotka ovat joskus aiheuttaneet onnistumisen tunteita, jos niitä nyt sattuu olemaan. Samoin surullinen ihminen ajattelee helposti: ”Minä olen surullinen”, vaikka lopulta ihminen itse ei ole muuttunut surulliseksi, tai iloiseksi tai miksikään, vaan hän tuntee tunnetta, joka on nimetty sanalla suru. Tallaisesta mallista voi olla yhtä hankala päästä eroon kuin uskomuksesta ”olen huono matematiikassa”.

Uskomuksista eroon pääsemistä hankaloittaa myös ihmismielen taipumus löytää todisteita omille uskomuksilleen. Tämä liittyy alussa mainitsemaani assosiaatioverkkojen luomiseen. Todellisuuden hahmottamisen mahdollistamiseksi ihmismieli on tottunut filtteröimään järjettömästä määrästä ympäristöstä sinkoavaa informaatiota ne palaset jotka sopivat kulloiseenkin mielen ylläpitämään todellisuusmalliin. Ristiriitainen informaatio joko sivuutetaan, unohdetaan tai selitetään todellisuuteen sopivaksi. Niinpä todisteita haitallisen identiteetin purkamiseen joutuu tietoisesti etsimään.

Identiteetti on siis jatkuvassa muutoksessa, kunnes mieli kerää tarpeeksi todistusaineistoa, joko määrällisesti tai laadullisesti. Esimerkiksi shokit ja ”katastrofit” ovat vahvova tekijöitä mielen muutokseen, pääasiassa siksi, että shokeeraava tilanne jättää pysyvämmän ja selkeämmän muistikuvan tilanteesta. Toisaalta uuden tutkimuksen mukaan onnellisen minäkuvan luomiseen vaikuttaa enemmän pienet jatkuvat onnentunteet kuin kertarysäykset. Kaikki tämä jokatapauksessa luuduttaa mielikuvan itsestä. Ja tämä mielikuva on pelkkä mielen luoma harha.

Tämänkaltainen ohjenuora avaa mahdollisuuksia kahtaalle. Ensinnäkin identifioituminen epäonnistujaksi jossain tehtävässä on mahdollista kääntää mahdollisuudeksi oppia hallitsemaan mitä tahansa inhimillisten kykyjen piirissä olevaa asiaa. Oppimisen voi siis nähdä rajattomana mahdollisuutena. Tietenkin joitakin geneettisiä rajotteita on, mutta aivotutkimus on antanut viimeaikoina rohkaisevia tuloksia asian suhteen. Harjoittelun on todettu vaikuttavan aivojen neurologiaan, joten syntymässä annetut ominaisuudet eivät enää ole rajoite siinä mitassa kuin aikaisemmin on ajateltu.

Toisaalta tunteiden, halujen ja tarpeiden käsittely helpottuu. Ne voi nähdä ohimenevinä mielitekoina ja mielentiloina, vaikka ne kuinka tuntuisivat sillä hetkellä pysyviltä. Tietenkään negatiivisista tunteista ei pääse tyystin eroon (eikä positiivisista edes halua). Ahdistus voi tottakai lamauttaa kuten ennenkin, mutta tieto siitä, että tila on lopulta ohimenevä ja pelkkä mielentila, on vapauttava ajatus. Tunteelle vastaan paneminen, siitä väkisin irti rimpuilu aiheuttaa mielensisäisen konfliktin ja tekee tunteesta entistä voimakkaamman. Lisäksi konflikti itsessään aiheuttaa kärsimystä. Tärkeintä on siis tunteiden huomioiminen, niiden tunnistaminen, seuraaminen ja niihin reagoimattomuus. Eräs ystäväni oli saanut joltain buddhalaismunkilta tätä nuoraa noudattavan ohjeen tupakoinnin lopettamiseen: tutki itseäsi kun tupakanhimo iskee. Huomaat että himo on ohimenevä asia. Älä reagoi, anna sen mennä ohi.

Uudempaa persoonallisuuden tutkimusta käsittelevässä kirjassa Multiplicity: The Groundbreaking New Science of Personality kirjailija Rita Carter käsittelee identiteetin moninaisuutta. Voit lukea Carterin haastattelun tuolta tai testata persoonallisuutesi moninaisuutta. Vaikka Carterilla on esittää uusimpia neurologisia ja psykologisia tutkimuksia aiheesta, kovin mullistavia ja maatajäristyttäviä itse ideat eivät ole. Esimerkiksi kreikkalais-armenialainen mystikko G.I. Gurdjieff on painottanut ykeyden puutetta ihmisessä. P.D. Ouspenskyn kirjassa ”Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta” hän kuvailee elävästi ihmisen häilyntää eri identiteetistä toiseen ja näiden ristiriitaista käyttäytymistä:

”Ne kaikki kutsuvat itseään ’minäksi’ pitäen itseään herroina eikä niistä kukaan halua tiedostaa toista. Jokainen on kalifina tunnin ajan ja tekee mitä haluaa ottamatta mitään huomioon, ja myöhemmin muiden täytyy maksaa siitä. Eikä niiden joukossa ole minkäänlaista järjestystä. Se, joka pääsee niskan päälle on herra. Hän ruoskii jokaista joka puolelta eikä välitä mistään mitään. Kuitenkin seuraavassa hetkessä toinen anastaa ruoskan ja kurittaa ja löy häntä. Ja niin se jatkuu ihmisen koko elinajan. Kuvitelkaa maata, jossa jokainen voi olla kuningas viiden minuutin ajan ja tehdä kuningaskunnalla mitä tahtoo. Sellaista on elämämme.”

marras 022008
 

Kuolema kiinnostaa kaikkia. Ihan kaikkia. On valhetta väittää, että se ei kiinnostaisi tai että kuolemaan voisi suhtautua välinpitämättömästi. Niin puhuvat vain ihmiset, jotka ovat joko täysin valaistuneita tai sitten he ainoastaan luulevat olevansa sitä. Ja jos he luulevat olevansa valaistuneita niin sitten ollaankin jo syvällä valheessa.

Palaan taannoiseen aiheeseen, jossa käsittelin ajatusta siitä, että jos ei olisi kuolemaa, ei olisi myöskään uskontoja. Jokaisessa uskomusjärjestelmässä on oma maailmansyntymyyttinsä. Itseäni uskonnoissa kiinnostavat ne kohdat, jotka ovat yhteneväisiä toisten uskontojen samojen kohtien kanssa. Eli uskontojen universaalisuus ja se, että jos näitä kohtia tutkimalla löytyisi vaikka absoluutti totuus. Olisi mukavaa kertoa, että olen käynyt kuolemassa, mutta en ole vaikka läheltä on pitänyt. Nämä ’läheltä piti’ -tilanteet ovat johtaneet kuoleman – ja elämän – kunnioittamiseen.

Leikitään ajatusleikkiä, että kuolema on raja. Se on siirtymä johonkin kolmanteen todellisuuteen, johon voi ehkä päästä myös unien tai meditaation eli kakkostodellisuuksien kautta. Unissa ja meditaatiossa päästetään irti rationaalisesta mielestä. Kuolemassa voitaisiin ajatella rationaalisen mielen jäävät ruumiiseen – eli mieli kuolee. Mikä olio unissa ja kuolemassa sitten liikkuu ja siirtyy sinne rajan taa? Monet puhuvat elävien olentojen sieluista.

Raja.

Olotilan muutos.

Sielu.

Mikä on sielu? No tässä ajatusleikissä ihminen olisi lihassaan energian tiivistymä samoin kuin koko fyysinen maailma. Sielu on energian haihtuma eli siis tiivistymän vastakohta. Hienoinen ja kuultava, hohtava. Kulttuuriantropologi Clifford Sather teoksessaan Seeds of Play, Words of Power http://www.nanzan-u.ac.jp/SHUBUNKEN/publications/afs/pdf/a1477.pdf tutkii Iban-kansan shamanismia. Hän on onnistunut kuvaamaan sielun. Kirjassa on valokuva sielusta erään miehen kämmenellä. Sielu on kapeahkon puunlehden muotoinen, hohtavan valkoinen, väreilevä energia. Kuin huokaus.

Miksi elävillä olioilla sitten olisi sielu? No se pitäisi meidät tavallaan elossa. Ruumis olisi sielun kulkuväline, joka jää maatodellisuuteen ihmisen kuoltua. Se mihin sielu sitten matkustaisi kuolemassa, onkin toinen juttu.

Meksikossa vietetään paraikaa kuolleiden päivää. Kuolleiden päivä on meksikolainen perinne, jossa asteekki-intiaanien sekä heidän aikaansa edeltävien kansojen piirteitä yhdistyy katoliseen perinteeseen. Kuolleiden päivän tarkoitus on pitää yllä hyviä suhteita kuolleisiin esivanhempiin ja sukulaisiin.

Asteekkien kosmogonian mukaan maan alla on 9 kerrosta, joihin kuolleet päätyvät. Vainajat päätyvät eri kerroksiin riippuen kuolintavasta. Esimerkiksi jumalille uhratut ja synnytyksessä kuolleet lapset pääsivät suoraan Auringon eli suurimman jumalan luo. Vainajien kuoleman jälkeisen matkan uskottiin kestävän 4 vuotta, minkä vuoksi kuolleiden arkkuihin laitettiin mukaan matkaa varten sopivia tarvikkeita (ruokaa ja henkilökohtaisia, rakkaita esineitä).

Kun kristillinen perinne yhdistettiin asteekkien perinteeseen, sai juhla nykyisen muotonsa: kodit ja kadut täyttyvät alttareilla, joihin on laitettu kuolleiden henkilöiden herkkuruokia ja lempitavaroita. Lisäksi alttarit ovat täynnä kukkia, valokuvia, kynttilöitä sekä sokerisia pääkalloja, jotka muistuttavat kuolemasta ja jotka juhlan lopuksi jaetaan naapurien kanssa ja syödään pois.

Kuolemasta on erilaisia käsityksiä, siitä mitä siinä tapahtuu ja mihin sitten mennään. Entä, jos elämä onkin vain tämä hetki eikä mitään muuta. Ateistit taitavat ajatella niin. Millaisen elämän se tuottaa?

Entä jos sieluteoriat ovatkin totta. Entä jos me synnymme maailmaan kerta toisensa jälkeen ja joudumme kohtaamaan jokaisen tekomme seuraavassa elämässämme. Miten silloin suhtauduttaisiin elämän ja luonnon tuhoamiseen, raiskauksiin, murhiin, pettämisiin ja toisten ihmisten satuttamisiin? Ajateltaisiinko me kaksi kertaa ennen kuin aloittaisimme teon? Ajattelisimmeko me jopa sitä, että ajatuskin on energiaa ja ajatus johtaa tekoihin… että ajatus on voimakas ja wttä kannattaisi miettiä, mitä ajattelee?

Näissä hajatuksissa tämä pyhäinpäivä.

loka 262008
 

Onpas taas mielenkiintonen artikkeli psilosybiinin ja muiden hallusinogeenien terapiakäytöstä: Sacred Intentions: Inside the Johns Hopkins Psilocybin Studies

Artikkeli kertoo 2001-2005 tapahtuneista tutkimuksista ja tämän vuoden seurannasta, tutkijoista asian ympärillä, sekä muutaman koekaniinin omakohtaisista, elämää mullistavista kokemuksista.

Bill Richards kertoo psilosybiinitripin yleisestä kaavasta: ensin testattavat kokevat värien korostumista ja muita visuaalisia vaikutuksia, sitä mitä huumetripin yleensä kuvitellaan olevan. Tämän jälkeen siiirrytään psykodynaamiseen vaiheeseen, jossa käsitellään itsetuntemusta, pelkoja, vastuksia elämässä ym. henkilökohtaista. Tämän vaiheen jälkeen astutaan arkkityyppiseen todellisuuteen. Koetaan visioita uskonnollisista ja myyttisistä hahmoista, usein jopa oman elämänpiirin ja kokemusmaailman ulkopuolelta. Arkkityyppisen vaiheen jälkeen kohdataan mystinen taso. Mystiset kokemukset ovat niitä samoja, joita usein kuvataan uskonnollisten kokemusten ytimessä: pyhyyden, ihmeellisyyden, ykseyden, ajan ja tilan katoamisen, kauneuden, tietoisuuden ulkopuolelta tulevan tiedon ja ymmärryksen kokemuksia.

Nämä kokemukset muuttavat usein suhdetta todellisuuteen merkittävästi. Kokija arvioi uudestaan suhteensa ympäristöönsä ja omaan identiteettiin, omia tärkeysjärjestyksiä ja suhdettaan lähimmäisiin. Sunny Lundahlin ja muiden kokeiluun osallistuneiden omakohtaiset kokemukset asiasta ovat valaisevaa luettavaa. Kokemuksen jälkeen Lundahlin depressio ja ahdistus vähenivät merkittävästi. Yleensäkin ahdistuneet ja toivonsa menettäneet ihmiset hyötyvät mystisestä kokemuksesta eniten. Näitä ovat esimerkiksi kuolemaansa odottavat syöpäpotilaat. Negatiiviset tunteet kuten syyllisyys, viha, ahdistus, suru, perheenjäsenistä vieraantuminen, kohtalonsa kieltäminen ja jopa kuolemanpelko vähenevät radikaalisti.

Sen lisäksi että psilosybiinikokemuksella on dramaattinen kyky parantaa elämää kertarysäyksellä, muutokset ovat myös pysyviä. Sen uusi seurantatutkimus jälleen kerran todistaa. Toki asia on ollut tiedossa jo kauan, esimerkiksi Bill Wilson, Anonyymien alkoholistien perustaja, ylisti LSD:n henkistä muutosvoimaa, ja halusi jakaa sitä ilmaisiksi AA-kokouksissa.